Jos tutkimme raamattua kihlausajan puhtaudesta, niin ei ole tarpeen käsitellä seurusteluajan puhtautta, joskaan raamatusta ei löydy tietoa eikä mainintaa seurustelusta.
Kihlattu ja neitsytEhkä selkeimmän kuvan kihlausajan puhtaudesta Uudessa testamentissa saamme Marian ja Joosefin alku taipaleesta.
(Kirkkoraamattu 1933/38: Matt. 1:18-23)
18.Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä. 19.Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet. 20.Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. 21.Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä." 22.Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: 23."Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Matt. 1:18-23)
18."Kihlaus" oli juutalaisille juridisesti sitova suhde, joka voitiin kumota ainoastaan erokirjeellä. Lain edessä Maria oli Joosefin vaimo, ja häntä kutsutaan siksi, jj. 20,24. Kihlausaikana neito asui vielä noin vuoden ajan vanhempiensa luona, ennenkuin muutti miehensä luo ja heidän aviollinen yhteiselämänsä alkoi. Ennen kuin tätä oli tapahtunut, »huomattiin hänen ... olevan raskaana Pyhästä Hengestä» (1:18). Vastaukseksi juutalaisten keskuudessa liikkuneisiin huhuihin Marian väitetystä uskottomuudesta Matteus on jo sukuluettelossa kääntänyt syytökset takaisin juutalaisia vastaan muistuttamalla parhaissa juutalaisissa perheissä esiintyneistä synnillisistä suhteista. Nyt hän selittää edelleen, mitä Marialle on tapahtunut: se on Pyhän Hengen työtä. Matteus viittaa tässä rabbiinien ajatukseen, että niin kuin Jumalan Henki oli voimana luomisessa, 1 Moos 1:1-2, niin myös Henki on toimiva voima Messiaan vapautustyössä ja maailman pelastamisessa.
Puhumattakaan, että Joosef olisi Mariaan ryhtynyt kihlausaikana.19.Kun Joosef ymmärsi, että Maria saisi lapsen, hän varmasti ensin luuli tämän olleen uskoton. Silloin hän ei halunnut ottaa häntä puolisokseen. Mutta hän ei tahtonut myöskään saattaa häntä julkisen häpeän alaiseksi ilmoittamalla syyn erokirjeessä. Joosefin hurskaus ilmoitetaan syyksi hänen armahtavaisuuteensa. Laupeuden osoittaminen saattaa ollakin suurempaa vanhurskautta kuin rangaistuksen vaatiminen. Lain mukaan uskottomuus oli rangaistava kuolemalla. Mutta tätä ei voitu toteuttaa roomalaisten miehitysvallan aikana. 20."»niin hänelle ilmestyi Herran enkeli»" ja kertoi hänelle asian, jota hänen olisi ollut vaikea uskoa, jos Maria itse olisi sen kertonut, nimittäin että syntyvä lapsi oli siinnyt Pyhästä Hengestä. "Unessa" hän näki enkelin. Juutalaiset uskoivat yleisesti unissa tapahtuviin ilmestyksiin. Matteus mainitsee kuusi unta: viisi ensimmäisessä ja toisessa luvussa ja yhden 27:19:ssa. Joosefin neljä unta puhuvat sen puolesta, että hänellä oli profeetallinen ennustajanlahja, 1:20; 2:13,19,22. Joosef luottaa uninäkyynsä, uni liittyy messiaaniseen profetiaan, Immanuel-profetiaan eli ennustukseen neitsyestä, Jes 7:14. 21."»On synnyttävä pojan»", eroaa Luuk 1:13:sta, jossa Sakariaalle sanottiin Johanneksesta: »synnyttävä sinulle pojan». Johannes oli Sakariaan poika, mutta Jeesus ei ollut Joosefin poika. "»Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus»", nimi jonka enkeli oli jo ilmoittanut Marialle, Luuk 1:31. Jeesus on: 1) etunimi, 2) alennustilaa osoittava nimi, 3) pelastajanimi, 4) korotettu nimi, Fil 2:10. Pelastus ei ole ulkonaisista vihollisista, vaan synnistä. Hän tulisi ihmishahmoon ja olisi mitä hänen nimensä merkitsee: Pelastaja. 22."»että kävisi toteen»", ilmaisu, joka on tyypillinen Matteukselle. Tämän evankeliumin tarkoituksena on tulkita Jeesuksen elämää Vt:n Messias-profetioiden täyttymyksenä, 2:15,17,23; 4:14; 8:17; 13:35; 21:4; 26:56; 27:9. Täyttymys voi tarkoittaa 1) Vt:n selvien profeetallisten ennustusten toteutumista, 2) Vt:n esikuvien toteutumista, 3) Vt:n kätkettyjen, salattujen ennustusten ja kaksoisprofetioiden tulkitsemista. 23.Jeesuksen syntymään yhdistetään tässä Jes 7:14:ssa oleva Immanuel-profetia. "Neitsyt", kreikaksi "parthenos", on Septuagintan käännös hepreankielisestä sanasta "ïalma". Käännöksen ovat suorittaneet kreikkaa puhuvat juutalaiset ja innoitettu kirjoittaja on sen tässä hyväksynyt."Immanuel" merkitsee 'Jumala meidän kanssamme'. Jeesus on Jumala, meidän keskellämme ja meitä varten. Mainittu profetia on lupaus siitä, että Jerusalem, Juuda ja Daavidin huone säilyvät, ei ainoastaan silloisen, kuningas Aahaksen päivinä olleen kriisin aikana, vaan siihen saakka, kunnes neitsyt synnyttää poikansa, kunnes Messias syntyy.
Kihlaus
Kihlaus oli muinoin ennen varsinaisia häitä annettu avioliittolupaus. Raamatun maissa oli tapana, että sulhanen maksoi morsiamestaan tietyn rahasumman, "morsiamenhinnan" (hepr. mÐhar), 1Moos. 34:12. 5Moos. 22:29:n ja 2Moos. 22:16:n vertailu osoittaa summan olleen eräässä vaiheessa 50 hopeasekeliä. Rahaannettiin kihlauksen yhteydessä morsiamen isälle, joka käytti osan siitä morsiamen kapioihin. Mikäli sulhanen purki kihlauksen, hänelle ei palautettu ostosummaa; sitä vastoin hän sai kaksinkertaisesti takaisin, jos morsiamen isä oli syyllinen välirikkoon. - Tapana. oli, että sulhanen antoi myös morsiamelleen lahjoja. vrt. 1Moos. 24:53.Jos joku toinen mies antautui sukupuolisuhteeseen kihlatun tytön kanssa, hänet kivitettiin kuoliaaksi - samoin tyttökin, ellei hän ollut ajoissa huutanut apua,5Moos. 22:23,24.
2Kor. 11:2:ssa Paavali sanoo kuvaannollisesti seurakuntaa Kristukselle kihlatuksi neitsyeksi, vrt. Ef. 5:31,32.
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 1. Moos. 34:12]
12. Vaatikaa minulta kuinka suuri morsiamen hinta ja kuinka suuret antimet tahansa: minä annan, mitä te minulta vaaditte. Antakaa minulle vain se tyttö vaimoksi."
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 5. Moos. 22:29]
29. niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa.
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 2. Moos. 22:16-17]
16. Eri aiheita koskevia lakeja Jos joku viettelee neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja makaa hänet, maksakoon hänestä morsiamenhinnan ja ottakoon hänet vaimokseen. 17. Jos isä kieltäytyy antamasta häntä hänelle, maksakoon mies rahassa morsiamenhinnan niinkuin neitsyestä.
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 1. Moos. 24:50-53]
50. Laaban ja Betuel vastasivat sanoen: "Herralta tämä on tullut; emme voi tässä asiassa puhua sinulle hyvää emmekä pahaa. 51. Katso, siinä on Rebekka edessäsi, ota hänet ja mene. Tulkoon hän herrasi pojan vaimoksi, niinkuin Herra on sanonut." 52. Kuultuaan heidän sanansa Aabrahamin palvelija kumartui maahan Herran eteen. 53. Sitten palvelija otti esille hopea- ja kultakaluja sekä vaatteita ja antoi ne Rebekalle. Myöskin hänen veljelleen ja äidilleen hän antoi kallisarvoisia lahjoja.
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 5. Moos. 22:23-29]
23. Jos joku neitsyt on kihloissa miehen kanssa ja toinen tapaa hänet kaupungissa ja makaa hänen kanssaan, 24. niin viekää molemmat sen kaupungin portille ja kivittäkää heidät kuoliaaksi, tyttö siksi, että hän ei huutanut apua kaupungissa, ja mies siksi, että hän teki väkivaltaa lähimmäisensä morsiamelle. Poista paha keskuudestasi. 25. Mutta jos mies tapaa kihlatun tytön kedolla, käy häneen käsiksi ja makaa hänen kanssaan, niin mies, joka makasi hänen kanssaan, kuolkoon yksin. 26. Mutta tytölle älä tee mitään, sillä tyttö ei ole tehnyt kuoleman rikosta; tässä on samanlainen tapaus, kuin jos mies karkaa toisen kimppuun ja tappaa hänet. 27. Sillä hän tapasi hänet kedolla; kihlattu tyttö huusi, mutta hänellä ei ollut auttajaa. 28. Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen kanssaan ja heidät siitä tavataan, 29. niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa. (Raiskaus ei ole hyväksyttävä esiaviollinen suhde)
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 2. Kor. 11:2]
2. Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.
Häät
Raamatun ajan häihin kuului paljon juhlamenoja. Ne alkoivat hääpäivänä siten, että sulhanen, juhlanauha päässään, meni omaistensa ja ystäviensä kanssa juhlakulkueessa morsiamen kotiin noutamaan mielitiettynsä. Runsaskoristeiseen pukuun pukeutuneena ja morsiuskruunu päässään morsian seurasi sulhasta tämän kotiin. Seremonian uskonnollinen osa tapahtui sulhasen kotitalon pihalla. Rukoiltiin, luettiin kirjallinen avioliittosopimus ja lausuttiin siunaus. Kun morsiuspari oli juonut samasta viinimaljasta, julistettiin psalmin sanat: »Niin kuin nuolet sankarin kädessä, niin ovat nuoruudessa synnytetyt pojat», Ps. 127:4.Varsinainen hääjuhla alkoi sitten juhla-aterialla, jota johti »yljän ystävä». Laululla ja musiikilla oli keskeinen sija suuressa ilojuhlassa. Lopuksi morsiamenvanhemmat tai morsiusneidot johtivat paksuun huntuun verhoutuneen morsiamen morsiuskammioon, jonne sulhanenkin kohta saapui ystäviensä saattamana.Seuraavana aamuna juhla jatkui, ja sitä kesti viikosta kahteen viikkoon.Raamatussa pelastusta ja taivaallista autuutta verrataan usein häihin, Matt. 22:1 ss., 25:2 ss. Seurakunta on morsian, ja Kristus on ylkä. Kristuksen paluuta edeltävä aika voidaan katsoa kihlausajaksi. Yhdistyminen tapahtuu, kun Herra on noutanut seurakuntansa. Silloin vietetään Karitsan häät, Ilm. 19:7-9.
Häät
Häämenojen johto ja järjestely oli "yljän ystävän" huolena ja hän toimi koko kihlausajan morsiamen ja sulhasen välisenä sanansaattajana, sillä näillä ei silloin ollut tilaisuutta tavata toisiaan. Jo kihlausaikana morsiamen uskottomuuden rangaistuksena oli kuolema, «5. Moos. 22:23», mutta sulhanen saattoi tyytyä myös erokirjaan, «Matt. 1:19». "Yljän ystävä" laati aviosopimuksen sekä suostumuksen morsiamen huomenlahjasta ja tämän sukulaisille annettavista lahjoista, vrt. «Joh. 3:29».
Ennen häitä morsian kylpee, «Hes. 23:40»; «Ef. 5:26»; hääpuku on valkoinen, kullalla tai hopealla kirjailtu ja päässä on morsiuskruunu; lisäksi morsian hunnutetaan, jolloin usein tapahtuu petoksia, «1. Moos. 24:65»; «1. Moos. 38:14»; «1. Moos. 29:23». Sulhasella on juhlapäähine, «Jes. 61:10»; «Laul. l. 3:11». Aluksi laulavat naiset morsiamen ja miehet sulhasen kodissa juhlalauluja soiton säestyksellä (Laul. l.). Puoliyön saapuessa, «Matt. 25:7»; «1. Moos. 31:27»; «Jer. 7:34»; «Jer. 16:9», ylkä lähtee soihtuineen soittajien saattamana morsiustaloon, josta heitä kohtaamaan tulee vastaanottajia, «Matt. 25:6».
Juutalaisten häät vietetään avaralla pihalla, morsiuspari seisoo hääkatoksen alla «Ps. 19:5», rabbi rukoilee, luetaan aviosopimus, lausutaan siunaus ja lopuksi morsiuspari juo yhteisestä viinimaljasta, joka sen jälkeen rikotaan, ja seurue huutaa sanat «Ps. 127:4». Sen jälkeen seuraavia juhlamenoja ohjaa "yljän ystävä". Joko sulhasen tai hänen vanhempiensa talossa tarjotaan juhla-ateria, «Matt. 22:1-10»; «Joh. 2:1», «Joh. 2:9», mutta jos hänen kotinsa on kaukana, morsiamen kodissa, «Matt. 25:1», joko heidän tai sulhasenkin kustannuksella, «1. Moos. 29:22»; «Tuom. 14:10»; «Tob. 8:19». Illalla morsiamen vanhemmat johtavat tämän morsiushuoneeseen, «1. Moos. 29:23»; «Tuom. 15:1», ja sen jälkeen saapuu sulhanen joko näiden tai ystäviensä saattamana. Aamulla jatketaan juhlaa, jota kestää viikon tai kaksikin, «1. Moos. 29:27»; «Tuom. 14:12»; «Tob. 8:19». Vihkisormuksiakin lienee käytetty jo varhain, sillä sormus mainitaan uskollisuuden, «1. Moos. 41:42», ja omistamisen merkkinä, «Luuk. 15:22». Jumala on määrännyt aviopuolisot toisilleen, «Tuom. 14:4»; «Sananl. 19:14».
Häistä ja avioliitosta puhutaan Raamatussa usein vertauskuvallisesti. Jeesus vertaa taivaan valtakuntaa hääpitoihin, «Matt. 25»; «Luuk. 14». Hääkutsun hylkääminen loukkasi kutsujaa, «Matt. 22:3», «Matt. 22:9». Aviosuhde kuvaa Kristuksen ja seurakunnan läheistä yhteyttä, «Ef. 5:22». Uuden Jerusalemin vertauskuvana morsian kuvaa Jumalan valtakunnan täydellistä ihanuutta, «Ilm. 21:2». Autuaita ovat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle, «Ilm. 19:9».
Ks. myös <Pidot>.
Perhe.
Perhesiteet. Israelilaisen yhteiskunnan pienin perusyksikkö oli suurperhe, johon kuuluivat vanhemmat ja heidän naimisissa olevat poikansa perheineen sekä naimattomat lapsensa. Perheen pää oli isä. Arvossa seuraava oli vanhin poika. Isän hyveinä pidettiin valtaa, voimaa ja auktoriteettia, äidin taas uskollisuutta, nöyryyttä ja hellyyttä. Suurta perhettä pidettiin Jumalan siunauksena, 1 Moos. 24: 60, Ps. 127: 3-5. Varsinkin poikien saaminen oli tärkeää, sillä perheen omaisuus säilyi heidän nimissään, samoin perheen "nimi". Paimentolais- ja talonpoikaisyhteiskunnassa lapset, etenkin pojat, merkitsivät työvoimaa ja vanhan päivän turvaa, mutta lisäksi ne kasvattivat sukua ja heimoa antaen näille voimaa ja arvovaltaa. Vaimon asema riippui paljolti poikalasten synnyttämisestä. Suurperheen piiriin laskettiin kuuluviksi myös palvelijat (ks. Orja) sekä joissakin tapauksissa "muukalaiset" (ks. tätä). Nuzin teksteistä tunnetaan tapauksia, joissa vävy asettui asumaan appensa luo. Vanhasta testamentista tunnettuja kotivävyjä ovat Jaakob ja Mooses, 1 Moos. 29: 19, 2 Moos. 2: 21, 3: 1. Verisiteet olivat niin lujat, että veljen oli huolehdittava perillisen hankkimisesta lapsettomana kuolleelle veljelleen. Jos veli oli murhattu, veljen tehtävänä oli toimittaa verikosto,2 Sam. 3: 27, 14: 11. Babylonialaiset olivat yksiavioisia, assyrialaiset, kanaanilaiset ja israelilaiset moniavioisia. Käytännössä kuitenkin useimmilla miehillä oli yksi vaimo samoin kuin nykyisin islamilaisissa maissa. Toinen vaimo otettiin tavallisesti mikäli ensimmäinen oli hedelmätön. Miestä ei milloinkaan pidetty hedelmättömänä. Vaimoja oli kohdeltava tasapuolisesti ja heillä olki keskenään yhtäläiset oikeudet, 5 Moos. 21: 15-17. Kuninkailla oli usein paljon vaimoja, joukossa naapurimaiden hallitsijoiden tyttäriä. Tämä oli Israelin kuningasaikana normaalina pidettyä, ystävyyssuhteita lujittavaa ulkopolitiikkaa, 1 Kun. 11: 1-3. Avioliiton solmiminen. Vanhasta testamentista ei käy ilmi, minkä ikäisinä israelilaiset solmivat avioliiton. Luultavasti oli tapana mennä naimisiin pian murrosiän jälkeen. Tähän voi päätyä mm. laskeskelemalla, missä iässä eräät kuninkaat menivät naimisiin. Jojakin oli 16:n ikäinen, Amon ja Josia vuotta vanhempia. Rabbiinisen laintulkinnan mukaan tyttöjen alin avioliittoikä oli 12, poikien 13 vuotta. Puolison valinta kuului vanhemmille. Pojan mieltä lienee yleensä kysytty, tytön harvemmin. Silti voi arvella ns. rakkausavioliittojen olleen melko yleisiä aivan kuten ne ovat arabimaissa nykyisin, vaikka vanhemmat tavallisesti puhuvatkin asiat selviksi. Rahalahjan antaminen lienee jo varhain ollut yleisin kihlaustapa. Uuden testamentin aikoina siitä jo oli tullut symbolinen: tavallisesti annettiin vain lantti. Sen sijasta voitiin antaa jokin muu lahja, keskiajalta alkaen sormus. Pakkosiirtolaisajan jälkeisessä Israelissa keskimääräinen kihlausaika oli vuoden pituinen. Morsian asui edelleen isänsä luona ja vaali neitsyyttään. Hasmonien aikana neitsyyden vaatimuksesta tingittiin. Ennen häitä sulhasen oli suoritettava morsiamenhinta apelleen. Morsianta ei kuitenkaan "myyty"; hinta oli osittain korvaus menetetystä työvoimasta, mutta ennen kaikkea se oli morsiamen taloudellisen turvan tae. Hinta riippui sosiaalisesta ja taloudellisesta asemasta samoin kuin Palestiinan arabeilla nykyisin. Osalla hinnasta hankittiin morsiamen kapiot, osalla muuta irtainta omaisuutta, joka jäi hänen henkilökohtaiseksi omaisuudekseen. Tällaisia ovat nykyisin useimmiten arabinaisten monet kultaiset rannerenkaat. Morsiamenhinnalla hankittu omaisuus oli avioliiton aikana miehen hallinnassa, mutta vaimo säilytti siihen yksinomistusoikeuden. Mikäli mies erotti hänet tai hän jäi leskeksi, hänen oli saatava tämä omaisuus haltuunsa. Morsiamenhinta (môhar) mainitaan Vanhassa testamentissa kolmesti, 1 Moos. 34: 12, 2 Moos. 22: 16 ja 1 Sam. 18: 25. Jaakob suoritti sen työllä, 1 Moos. 29: 15-30, Otniel ja Daavid urotöillä, Tuom. 1: 12, 1 Sam. 18: 25-27. Morsiamenhinnan lisäksi sulhasella oli tapana antaa kiitollisuuden osoitukseksi häälahjoja morsiamelle ja tämän vanhemmille, 1 Moos. 24: 53, 34: 12. Häälahjat eivät siis kuuluneet aviosopimuksen piiriin. Toisaalta morsiamen isä antoi tyttärelleen myötäjäislahjoja. Babyloniassa tämä oli jo varhainen käytäntö, kuten ilmenee Hammurapin laista. Israelissa se tuskin oli yleinen vielä kuningasaikana. Farao antoi tyttärelleen myötäjäisiksi Geserin kaupungin, 1 Kun. 9: 16. Rebekka, Lea ja Raakel saivat myötäjäisiksi orjattaren, 1 Moos. 24: 59, 29: 24, 29: 29. Kuningasajan jälkeen tapa yleistyi, ja Uuden testamentin aikana oli tapana sopia myötäjäisten määrästä jo aviosopimusta tehtäessä ja merkitä se kirjalliseen sopimukseen. Häät. Avioliiton solmimiseen ei liittynyt uskonnollisia menoja. Ei tiedetä, vaadittiinko Israelissa kirjallinen aviosopimus vai riittikö suullinen. Babyloniassa jo Hammurapin laki 1700-luvun alkupuolella eKr. määräsi tehtäväksi kirjallisen sopimuksen. Juutalaisten vastaavasta käytännöstä on saatu todistuskappaleita 400-luvulta eKr. Elefantinen (Niilin saari Assuanin luona) juutalaissiirtokunnan kaivauksissa on löytynyt papyruksia, joissa on sopimuksen kaava: "Hän on minun vaimoni ja minä olen hänen miehensä tänään ja aina". Tämä oli varmaankin yleinen kaava jo kuningasaikana. Hoosean kirjassa on näet aivan vastaava erokirjan kaava,Hoos. 1: 9-2: 1. Vanhemmat ja ystävät siunasivat nuoren parin, 1 Moos. 24: 60, Ruut 4: 11. Häät olivat suuri ilon juhla, Jer. 7: 34, 16: 9, 25: 10. Ne alkoivat kummankin nuoren kodeissa, joihin heidän sukulaisensa ja ystävänsä olivat illan hämärtyessä kokoontuneet laulamaan ja tanssimaan. Iltamyöhällä sulhanen lähti kruunupäisenä "Salomona" noutamaan morsianta, Laul.l. 3: 11, Jes. 61: 10. Ikätoverit seurasivat häntä laulaen, Tuom. 14: 11, 1 Makk. 9: 39. Juhla-asuun puettu morsian riensi häntä vastaan ystävättäriensä saattamana, Matt. 25: 1-13, Luuk. 12: 36, Ps. 45: 14s., Jes. 61: 10; (ks. Laulujen laulu). Tuotuaan morsiamen kotiinsa sulhanen vei hänet hääkammioon. Tähän asti morsian oli hunnutettuna, mikä voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä, 1 Moos. 29: 23-25;Laul.l. 4: 1, 6: 7. Hääyön jälkeen morsiamen vanhemmat panivat talteen "neitsyyden merkin", verisen lakanan, jota voitiin käyttää todistuskappaleena, mikäli morsiamen neitsyyttä myöhemmin epäiltiin, 5 Moos. 22: 13-21. Hääjuhlat kestivät tavallisesti viikon, 1 Moos. 29: 27s., Tuom. 14: 12. Seitsenpäiväisen juhlan aikana morsiusparilla oli kunniapaikka kankaasta tehdyn koristeellisen katoksen alla. Pakkosiirtolaisajan jälkeen tuli tavaksi kantaa hääkatosta morsiamen yllä hänen siirtyessään sulhasen kotiin. Tästä kehittyi edelleen se juutalaisten nykyisinkin käyttämä tapa, että morsiuspari ulkona suoritettavan vihkitoimituksen aikana seisoo hääkatoksen alla. Menojen aluksi rabbi rukoilee, sitten luetaan aviosopimus ja lausutaan siunaus. Lopuksi morsiuspari juo yhteisestä viinimaljasta, joka sen jälkeen rikotaan. Nuorta aviomiestä ei deuteronomisen lain mukaan saa lähettää sotaan eikä kutsua muuhunkaan palvelukseen, vaan "hän saa vuoden ajan olla vapaa ja pysyä kotona vaimonsa ilona", 5 Moos. 24: 5; vrt. myös 20: 5-7.
Jeesus sanoi
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: Matt. 5:17-20]
17. Jeesus ja laki Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. 18. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. 19. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. 20. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
(Kirkkoraamattu 1933/38: Matt. 1:18-23)
18.Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
19.Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
20.Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21.Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
22.Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
23."Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Matt. 1:18-23)
18."Kihlaus" oli juutalaisille juridisesti sitova suhde, joka voitiin kumota ainoastaan erokirjeellä. Lain edessä Maria oli Joosefin vaimo, ja häntä kutsutaan siksi, jj. 20,24. Kihlausaikana neito asui vielä noin vuoden ajan vanhempiensa luona, ennenkuin muutti miehensä luo ja heidän aviollinen yhteiselämänsä alkoi. Ennen kuin tätä oli tapahtunut, »huomattiin hänen ... olevan raskaana Pyhästä Hengestä» (1:18). Vastaukseksi juutalaisten keskuudessa liikkuneisiin huhuihin Marian väitetystä uskottomuudesta Matteus on jo sukuluettelossa kääntänyt syytökset takaisin juutalaisia vastaan muistuttamalla parhaissa juutalaisissa perheissä esiintyneistä synnillisistä suhteista. Nyt hän selittää edelleen, mitä Marialle on tapahtunut: se on Pyhän Hengen työtä. Matteus viittaa tässä rabbiinien ajatukseen, että niin kuin Jumalan Henki oli voimana luomisessa, 1 Moos 1:1-2, niin myös Henki on toimiva voima Messiaan vapautustyössä ja maailman pelastamisessa.
Puhumattakaan, että Joosef olisi Mariaan ryhtynyt kihlausaikana.
19.Kun Joosef ymmärsi, että Maria saisi lapsen, hän varmasti ensin luuli tämän olleen uskoton. Silloin hän ei halunnut ottaa häntä puolisokseen. Mutta hän ei tahtonut myöskään saattaa häntä julkisen häpeän alaiseksi ilmoittamalla syyn erokirjeessä. Joosefin hurskaus ilmoitetaan syyksi hänen armahtavaisuuteensa. Laupeuden osoittaminen saattaa ollakin suurempaa vanhurskautta kuin rangaistuksen vaatiminen. Lain mukaan uskottomuus oli rangaistava kuolemalla. Mutta tätä ei voitu toteuttaa roomalaisten miehitysvallan aikana.
20."»niin hänelle ilmestyi Herran enkeli»" ja kertoi hänelle asian, jota hänen olisi ollut vaikea uskoa, jos Maria itse olisi sen kertonut, nimittäin että syntyvä lapsi oli siinnyt Pyhästä Hengestä. "Unessa" hän näki enkelin. Juutalaiset uskoivat yleisesti unissa tapahtuviin ilmestyksiin. Matteus mainitsee kuusi unta: viisi ensimmäisessä ja toisessa luvussa ja yhden 27:19:ssa. Joosefin neljä unta puhuvat sen puolesta, että hänellä oli profeetallinen ennustajanlahja, 1:20; 2:13,19,22. Joosef luottaa uninäkyynsä, uni liittyy messiaaniseen profetiaan, Immanuel-profetiaan eli ennustukseen neitsyestä, Jes 7:14.
21."»On synnyttävä pojan»", eroaa Luuk 1:13:sta, jossa Sakariaalle sanottiin Johanneksesta: »synnyttävä sinulle pojan». Johannes oli Sakariaan poika, mutta Jeesus ei ollut Joosefin poika. "»Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus»", nimi jonka enkeli oli jo ilmoittanut Marialle, Luuk 1:31. Jeesus on: 1) etunimi, 2) alennustilaa osoittava nimi, 3) pelastajanimi, 4) korotettu nimi, Fil 2:10. Pelastus ei ole ulkonaisista vihollisista, vaan synnistä. Hän tulisi ihmishahmoon ja olisi mitä hänen nimensä merkitsee: Pelastaja.
22."»että kävisi toteen»", ilmaisu, joka on tyypillinen Matteukselle. Tämän evankeliumin tarkoituksena on tulkita Jeesuksen elämää Vt:n Messias-profetioiden täyttymyksenä, 2:15,17,23; 4:14; 8:17; 13:35; 21:4; 26:56; 27:9. Täyttymys voi tarkoittaa 1) Vt:n selvien profeetallisten ennustusten toteutumista, 2) Vt:n esikuvien toteutumista, 3) Vt:n kätkettyjen, salattujen ennustusten ja kaksoisprofetioiden tulkitsemista.
23.Jeesuksen syntymään yhdistetään tässä Jes 7:14:ssa oleva Immanuel-profetia. "Neitsyt", kreikaksi "parthenos", on Septuagintan käännös hepreankielisestä sanasta "ïalma". Käännöksen ovat suorittaneet kreikkaa puhuvat juutalaiset ja innoitettu kirjoittaja on sen tässä hyväksynyt."Immanuel" merkitsee 'Jumala meidän kanssamme'. Jeesus on Jumala, meidän keskellämme ja meitä varten. Mainittu profetia on lupaus siitä, että Jerusalem, Juuda ja Daavidin huone säilyvät, ei ainoastaan silloisen, kuningas Aahaksen päivinä olleen kriisin aikana, vaan siihen saakka, kunnes neitsyt synnyttää poikansa, kunnes Messias syntyy.
Kihlaus
Kihlaus oli muinoin ennen varsinaisia häitä annettu avioliittolupaus. Raamatun maissa oli tapana, että sulhanen maksoi morsiamestaan tietyn rahasumman, "morsiamenhinnan" (hepr. mÐhar), 1Moos. 34:12. 5Moos. 22:29:n ja 2Moos. 22:16:n vertailu osoittaa summan olleen eräässä vaiheessa 50 hopeasekeliä. Rahaannettiin kihlauksen yhteydessä morsiamen isälle, joka käytti osan siitä morsiamen kapioihin. Mikäli sulhanen purki kihlauksen, hänelle ei palautettu ostosummaa; sitä vastoin hän sai kaksinkertaisesti takaisin, jos morsiamen isä oli syyllinen välirikkoon. - Tapana. oli, että sulhanen antoi myös morsiamelleen lahjoja. vrt. 1Moos. 24:53.
Jos joku toinen mies antautui sukupuolisuhteeseen kihlatun tytön kanssa, hänet kivitettiin kuoliaaksi - samoin tyttökin, ellei hän ollut ajoissa huutanut apua,5Moos. 22:23,24.
2Kor. 11:2:ssa Paavali sanoo kuvaannollisesti seurakuntaa Kristukselle kihlatuksi neitsyeksi, vrt. Ef. 5:31,32.
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 1. Moos. 34:12]
12. Vaatikaa minulta kuinka suuri morsiamen hinta ja kuinka suuret antimet tahansa: minä annan, mitä te minulta vaaditte. Antakaa minulle vain se tyttö vaimoksi."
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 5. Moos. 22:29]
29. niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa.
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 2. Moos. 22:16-17]
16. Eri aiheita koskevia lakeja
Jos joku viettelee neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja makaa hänet, maksakoon hänestä morsiamenhinnan ja ottakoon hänet vaimokseen.
17. Jos isä kieltäytyy antamasta häntä hänelle, maksakoon mies rahassa morsiamenhinnan niinkuin neitsyestä.
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 1. Moos. 24:50-53]
50. Laaban ja Betuel vastasivat sanoen: "Herralta tämä on tullut; emme voi tässä asiassa puhua sinulle hyvää emmekä pahaa.
51. Katso, siinä on Rebekka edessäsi, ota hänet ja mene. Tulkoon hän herrasi pojan vaimoksi, niinkuin Herra on sanonut."
52. Kuultuaan heidän sanansa Aabrahamin palvelija kumartui maahan Herran eteen.
53. Sitten palvelija otti esille hopea- ja kultakaluja sekä vaatteita ja antoi ne Rebekalle. Myöskin hänen veljelleen ja äidilleen hän antoi kallisarvoisia lahjoja.
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 5. Moos. 22:23-29]
23. Jos joku neitsyt on kihloissa miehen kanssa ja toinen tapaa hänet kaupungissa ja makaa hänen kanssaan,
24. niin viekää molemmat sen kaupungin portille ja kivittäkää heidät kuoliaaksi, tyttö siksi, että hän ei huutanut apua kaupungissa, ja mies siksi, että hän teki väkivaltaa lähimmäisensä morsiamelle. Poista paha keskuudestasi.
25. Mutta jos mies tapaa kihlatun tytön kedolla, käy häneen käsiksi ja makaa hänen kanssaan, niin mies, joka makasi hänen kanssaan, kuolkoon yksin.
26. Mutta tytölle älä tee mitään, sillä tyttö ei ole tehnyt kuoleman rikosta; tässä on samanlainen tapaus, kuin jos mies karkaa toisen kimppuun ja tappaa hänet.
27. Sillä hän tapasi hänet kedolla; kihlattu tyttö huusi, mutta hänellä ei ollut auttajaa.
28. Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen kanssaan ja heidät siitä tavataan,
29. niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa.
(Raiskaus ei ole hyväksyttävä esiaviollinen suhde)
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 2. Kor. 11:2]
2. Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.
Häät
Raamatun ajan häihin kuului paljon juhlamenoja. Ne alkoivat hääpäivänä siten, että sulhanen, juhlanauha päässään, meni omaistensa ja ystäviensä kanssa juhlakulkueessa morsiamen kotiin noutamaan mielitiettynsä. Runsaskoristeiseen pukuun pukeutuneena ja morsiuskruunu päässään morsian seurasi sulhasta tämän kotiin. Seremonian uskonnollinen osa tapahtui sulhasen kotitalon pihalla. Rukoiltiin, luettiin kirjallinen avioliittosopimus ja lausuttiin siunaus. Kun morsiuspari oli juonut samasta viinimaljasta, julistettiin psalmin sanat: »Niin kuin nuolet sankarin kädessä, niin ovat nuoruudessa synnytetyt pojat», Ps. 127:4.
Varsinainen hääjuhla alkoi sitten juhla-aterialla, jota johti »yljän ystävä». Laululla ja musiikilla oli keskeinen sija suuressa ilojuhlassa. Lopuksi morsiamenvanhemmat tai morsiusneidot johtivat paksuun huntuun verhoutuneen morsiamen morsiuskammioon, jonne sulhanenkin kohta saapui ystäviensä saattamana.
Seuraavana aamuna juhla jatkui, ja sitä kesti viikosta kahteen viikkoon.
Raamatussa pelastusta ja taivaallista autuutta verrataan usein häihin, Matt. 22:1 ss., 25:2 ss. Seurakunta on morsian, ja Kristus on ylkä. Kristuksen paluuta edeltävä aika voidaan katsoa kihlausajaksi. Yhdistyminen tapahtuu, kun Herra on noutanut seurakuntansa. Silloin vietetään Karitsan häät, Ilm. 19:7-9.
Häät
Häämenojen johto ja järjestely oli "yljän ystävän" huolena ja hän toimi koko kihlausajan morsiamen ja sulhasen välisenä sanansaattajana, sillä näillä ei silloin ollut tilaisuutta tavata toisiaan. Jo kihlausaikana morsiamen uskottomuuden rangaistuksena oli kuolema, «5. Moos. 22:23», mutta sulhanen saattoi tyytyä myös erokirjaan, «Matt. 1:19». "Yljän ystävä" laati aviosopimuksen sekä suostumuksen morsiamen huomenlahjasta ja tämän sukulaisille annettavista lahjoista, vrt. «Joh. 3:29».
Ennen häitä morsian kylpee, «Hes. 23:40»; «Ef. 5:26»; hääpuku on valkoinen, kullalla tai hopealla kirjailtu ja päässä on morsiuskruunu; lisäksi morsian hunnutetaan, jolloin usein tapahtuu petoksia, «1. Moos. 24:65»; «1. Moos. 38:14»; «1. Moos. 29:23». Sulhasella on juhlapäähine, «Jes. 61:10»; «Laul. l. 3:11». Aluksi laulavat naiset morsiamen ja miehet sulhasen kodissa juhlalauluja soiton säestyksellä (Laul. l.). Puoliyön saapuessa, «Matt. 25:7»; «1. Moos. 31:27»; «Jer. 7:34»; «Jer. 16:9», ylkä lähtee soihtuineen soittajien saattamana morsiustaloon, josta heitä kohtaamaan tulee vastaanottajia, «Matt. 25:6».
Juutalaisten häät vietetään avaralla pihalla, morsiuspari seisoo hääkatoksen alla «Ps. 19:5», rabbi rukoilee, luetaan aviosopimus, lausutaan siunaus ja lopuksi morsiuspari juo yhteisestä viinimaljasta, joka sen jälkeen rikotaan, ja seurue huutaa sanat «Ps. 127:4». Sen jälkeen seuraavia juhlamenoja ohjaa "yljän ystävä". Joko sulhasen tai hänen vanhempiensa talossa tarjotaan juhla-ateria, «Matt. 22:1-10»; «Joh. 2:1», «Joh. 2:9», mutta jos hänen kotinsa on kaukana, morsiamen kodissa, «Matt. 25:1», joko heidän tai sulhasenkin kustannuksella, «1. Moos. 29:22»; «Tuom. 14:10»; «Tob. 8:19». Illalla morsiamen vanhemmat johtavat tämän morsiushuoneeseen, «1. Moos. 29:23»; «Tuom. 15:1», ja sen jälkeen saapuu sulhanen joko näiden tai ystäviensä saattamana. Aamulla jatketaan juhlaa, jota kestää viikon tai kaksikin, «1. Moos. 29:27»; «Tuom. 14:12»; «Tob. 8:19». Vihkisormuksiakin lienee käytetty jo varhain, sillä sormus mainitaan uskollisuuden, «1. Moos. 41:42», ja omistamisen merkkinä, «Luuk. 15:22». Jumala on määrännyt aviopuolisot toisilleen, «Tuom. 14:4»; «Sananl. 19:14».
Häistä ja avioliitosta puhutaan Raamatussa usein vertauskuvallisesti. Jeesus vertaa taivaan valtakuntaa hääpitoihin, «Matt. 25»; «Luuk. 14». Hääkutsun hylkääminen loukkasi kutsujaa, «Matt. 22:3», «Matt. 22:9». Aviosuhde kuvaa Kristuksen ja seurakunnan läheistä yhteyttä, «Ef. 5:22». Uuden Jerusalemin vertauskuvana morsian kuvaa Jumalan valtakunnan täydellistä ihanuutta, «Ilm. 21:2». Autuaita ovat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle, «Ilm. 19:9».
Ks. myös <Pidot>.
Ennen häitä morsian kylpee, «Hes. 23:40»; «Ef. 5:26»; hääpuku on valkoinen, kullalla tai hopealla kirjailtu ja päässä on morsiuskruunu; lisäksi morsian hunnutetaan, jolloin usein tapahtuu petoksia, «1. Moos. 24:65»; «1. Moos. 38:14»; «1. Moos. 29:23». Sulhasella on juhlapäähine, «Jes. 61:10»; «Laul. l. 3:11». Aluksi laulavat naiset morsiamen ja miehet sulhasen kodissa juhlalauluja soiton säestyksellä (Laul. l.). Puoliyön saapuessa, «Matt. 25:7»; «1. Moos. 31:27»; «Jer. 7:34»; «Jer. 16:9», ylkä lähtee soihtuineen soittajien saattamana morsiustaloon, josta heitä kohtaamaan tulee vastaanottajia, «Matt. 25:6».
Juutalaisten häät vietetään avaralla pihalla, morsiuspari seisoo hääkatoksen alla «Ps. 19:5», rabbi rukoilee, luetaan aviosopimus, lausutaan siunaus ja lopuksi morsiuspari juo yhteisestä viinimaljasta, joka sen jälkeen rikotaan, ja seurue huutaa sanat «Ps. 127:4». Sen jälkeen seuraavia juhlamenoja ohjaa "yljän ystävä". Joko sulhasen tai hänen vanhempiensa talossa tarjotaan juhla-ateria, «Matt. 22:1-10»; «Joh. 2:1», «Joh. 2:9», mutta jos hänen kotinsa on kaukana, morsiamen kodissa, «Matt. 25:1», joko heidän tai sulhasenkin kustannuksella, «1. Moos. 29:22»; «Tuom. 14:10»; «Tob. 8:19». Illalla morsiamen vanhemmat johtavat tämän morsiushuoneeseen, «1. Moos. 29:23»; «Tuom. 15:1», ja sen jälkeen saapuu sulhanen joko näiden tai ystäviensä saattamana. Aamulla jatketaan juhlaa, jota kestää viikon tai kaksikin, «1. Moos. 29:27»; «Tuom. 14:12»; «Tob. 8:19». Vihkisormuksiakin lienee käytetty jo varhain, sillä sormus mainitaan uskollisuuden, «1. Moos. 41:42», ja omistamisen merkkinä, «Luuk. 15:22». Jumala on määrännyt aviopuolisot toisilleen, «Tuom. 14:4»; «Sananl. 19:14».
Häistä ja avioliitosta puhutaan Raamatussa usein vertauskuvallisesti. Jeesus vertaa taivaan valtakuntaa hääpitoihin, «Matt. 25»; «Luuk. 14». Hääkutsun hylkääminen loukkasi kutsujaa, «Matt. 22:3», «Matt. 22:9». Aviosuhde kuvaa Kristuksen ja seurakunnan läheistä yhteyttä, «Ef. 5:22». Uuden Jerusalemin vertauskuvana morsian kuvaa Jumalan valtakunnan täydellistä ihanuutta, «Ilm. 21:2». Autuaita ovat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle, «Ilm. 19:9».
Ks. myös <Pidot>.
Perhe.
Perhesiteet. Israelilaisen yhteiskunnan pienin perusyksikkö oli suurperhe, johon kuuluivat vanhemmat ja heidän naimisissa olevat poikansa perheineen sekä naimattomat lapsensa. Perheen pää oli isä. Arvossa seuraava oli vanhin poika. Isän hyveinä pidettiin valtaa, voimaa ja auktoriteettia, äidin taas uskollisuutta, nöyryyttä ja hellyyttä.
Suurta perhettä pidettiin Jumalan siunauksena, 1 Moos. 24: 60, Ps. 127: 3-5. Varsinkin poikien saaminen oli tärkeää, sillä perheen omaisuus säilyi heidän nimissään, samoin perheen "nimi". Paimentolais- ja talonpoikaisyhteiskunnassa lapset, etenkin pojat, merkitsivät työvoimaa ja vanhan päivän turvaa, mutta lisäksi ne kasvattivat sukua ja heimoa antaen näille voimaa ja arvovaltaa. Vaimon asema riippui paljolti poikalasten synnyttämisestä.
Suurperheen piiriin laskettiin kuuluviksi myös palvelijat (ks. Orja) sekä joissakin tapauksissa "muukalaiset" (ks. tätä). Nuzin teksteistä tunnetaan tapauksia, joissa vävy asettui asumaan appensa luo. Vanhasta testamentista tunnettuja kotivävyjä ovat Jaakob ja Mooses, 1 Moos. 29: 19, 2 Moos. 2: 21, 3: 1. Verisiteet olivat niin lujat, että veljen oli huolehdittava perillisen hankkimisesta lapsettomana kuolleelle veljelleen. Jos veli oli murhattu, veljen tehtävänä oli toimittaa verikosto,2 Sam. 3: 27, 14: 11.
Babylonialaiset olivat yksiavioisia, assyrialaiset, kanaanilaiset ja israelilaiset moniavioisia. Käytännössä kuitenkin useimmilla miehillä oli yksi vaimo samoin kuin nykyisin islamilaisissa maissa. Toinen vaimo otettiin tavallisesti mikäli ensimmäinen oli hedelmätön. Miestä ei milloinkaan pidetty hedelmättömänä. Vaimoja oli kohdeltava tasapuolisesti ja heillä olki keskenään yhtäläiset oikeudet, 5 Moos. 21: 15-17. Kuninkailla oli usein paljon vaimoja, joukossa naapurimaiden hallitsijoiden tyttäriä. Tämä oli Israelin kuningasaikana normaalina pidettyä, ystävyyssuhteita lujittavaa ulkopolitiikkaa, 1 Kun. 11: 1-3.
Avioliiton solmiminen. Vanhasta testamentista ei käy ilmi, minkä ikäisinä israelilaiset solmivat avioliiton. Luultavasti oli tapana mennä naimisiin pian murrosiän jälkeen. Tähän voi päätyä mm. laskeskelemalla, missä iässä eräät kuninkaat menivät naimisiin. Jojakin oli 16:n ikäinen, Amon ja Josia vuotta vanhempia. Rabbiinisen laintulkinnan mukaan tyttöjen alin avioliittoikä oli 12, poikien 13 vuotta.
Puolison valinta kuului vanhemmille. Pojan mieltä lienee yleensä kysytty, tytön harvemmin. Silti voi arvella ns. rakkausavioliittojen olleen melko yleisiä aivan kuten ne ovat arabimaissa nykyisin, vaikka vanhemmat tavallisesti puhuvatkin asiat selviksi.
Rahalahjan antaminen lienee jo varhain ollut yleisin kihlaustapa. Uuden testamentin aikoina siitä jo oli tullut symbolinen: tavallisesti annettiin vain lantti. Sen sijasta voitiin antaa jokin muu lahja, keskiajalta alkaen sormus. Pakkosiirtolaisajan jälkeisessä Israelissa keskimääräinen kihlausaika oli vuoden pituinen. Morsian asui edelleen isänsä luona ja vaali neitsyyttään. Hasmonien aikana neitsyyden vaatimuksesta tingittiin.
Ennen häitä sulhasen oli suoritettava morsiamenhinta apelleen. Morsianta ei kuitenkaan "myyty"; hinta oli osittain korvaus menetetystä työvoimasta, mutta ennen kaikkea se oli morsiamen taloudellisen turvan tae. Hinta riippui sosiaalisesta ja taloudellisesta asemasta samoin kuin Palestiinan arabeilla nykyisin. Osalla hinnasta hankittiin morsiamen kapiot, osalla muuta irtainta omaisuutta, joka jäi hänen henkilökohtaiseksi omaisuudekseen. Tällaisia ovat nykyisin useimmiten arabinaisten monet kultaiset rannerenkaat.
Morsiamenhinnalla hankittu omaisuus oli avioliiton aikana miehen hallinnassa, mutta vaimo säilytti siihen yksinomistusoikeuden. Mikäli mies erotti hänet tai hän jäi leskeksi, hänen oli saatava tämä omaisuus haltuunsa. Morsiamenhinta (môhar) mainitaan Vanhassa testamentissa kolmesti, 1 Moos. 34: 12, 2 Moos. 22: 16 ja 1 Sam. 18: 25. Jaakob suoritti sen työllä, 1 Moos. 29: 15-30, Otniel ja Daavid urotöillä, Tuom. 1: 12, 1 Sam. 18: 25-27.
Morsiamenhinnan lisäksi sulhasella oli tapana antaa kiitollisuuden osoitukseksi häälahjoja morsiamelle ja tämän vanhemmille, 1 Moos. 24: 53, 34: 12. Häälahjat eivät siis kuuluneet aviosopimuksen piiriin. Toisaalta morsiamen isä antoi tyttärelleen myötäjäislahjoja. Babyloniassa tämä oli jo varhainen käytäntö, kuten ilmenee Hammurapin laista. Israelissa se tuskin oli yleinen vielä kuningasaikana. Farao antoi tyttärelleen myötäjäisiksi Geserin kaupungin, 1 Kun. 9: 16. Rebekka, Lea ja Raakel saivat myötäjäisiksi orjattaren, 1 Moos. 24: 59, 29: 24, 29: 29. Kuningasajan jälkeen tapa yleistyi, ja Uuden testamentin aikana oli tapana sopia myötäjäisten määrästä jo aviosopimusta tehtäessä ja merkitä se kirjalliseen sopimukseen.
Häät. Avioliiton solmimiseen ei liittynyt uskonnollisia menoja. Ei tiedetä, vaadittiinko Israelissa kirjallinen aviosopimus vai riittikö suullinen. Babyloniassa jo Hammurapin laki 1700-luvun alkupuolella eKr. määräsi tehtäväksi kirjallisen sopimuksen. Juutalaisten vastaavasta käytännöstä on saatu todistuskappaleita 400-luvulta eKr. Elefantinen (Niilin saari Assuanin luona) juutalaissiirtokunnan kaivauksissa on löytynyt papyruksia, joissa on sopimuksen kaava: "Hän on minun vaimoni ja minä olen hänen miehensä tänään ja aina". Tämä oli varmaankin yleinen kaava jo kuningasaikana. Hoosean kirjassa on näet aivan vastaava erokirjan kaava,Hoos. 1: 9-2: 1. Vanhemmat ja ystävät siunasivat nuoren parin, 1 Moos. 24: 60, Ruut 4: 11.
Häät olivat suuri ilon juhla, Jer. 7: 34, 16: 9, 25: 10. Ne alkoivat kummankin nuoren kodeissa, joihin heidän sukulaisensa ja ystävänsä olivat illan hämärtyessä kokoontuneet laulamaan ja tanssimaan. Iltamyöhällä sulhanen lähti kruunupäisenä "Salomona" noutamaan morsianta, Laul.l. 3: 11, Jes. 61: 10. Ikätoverit seurasivat häntä laulaen, Tuom. 14: 11, 1 Makk. 9: 39. Juhla-asuun puettu morsian riensi häntä vastaan ystävättäriensä saattamana, Matt. 25: 1-13, Luuk. 12: 36, Ps. 45: 14s., Jes. 61: 10; (ks. Laulujen laulu).
Tuotuaan morsiamen kotiinsa sulhanen vei hänet hääkammioon. Tähän asti morsian oli hunnutettuna, mikä voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä, 1 Moos. 29: 23-25;Laul.l. 4: 1, 6: 7. Hääyön jälkeen morsiamen vanhemmat panivat talteen "neitsyyden merkin", verisen lakanan, jota voitiin käyttää todistuskappaleena, mikäli morsiamen neitsyyttä myöhemmin epäiltiin, 5 Moos. 22: 13-21. Hääjuhlat kestivät tavallisesti viikon, 1 Moos. 29: 27s., Tuom. 14: 12.
Seitsenpäiväisen juhlan aikana morsiusparilla oli kunniapaikka kankaasta tehdyn koristeellisen katoksen alla. Pakkosiirtolaisajan jälkeen tuli tavaksi kantaa hääkatosta morsiamen yllä hänen siirtyessään sulhasen kotiin. Tästä kehittyi edelleen se juutalaisten nykyisinkin käyttämä tapa, että morsiuspari ulkona suoritettavan vihkitoimituksen aikana seisoo hääkatoksen alla. Menojen aluksi rabbi rukoilee, sitten luetaan aviosopimus ja lausutaan siunaus. Lopuksi morsiuspari juo yhteisestä viinimaljasta, joka sen jälkeen rikotaan.
Nuorta aviomiestä ei deuteronomisen lain mukaan saa lähettää sotaan eikä kutsua muuhunkaan palvelukseen, vaan "hän saa vuoden ajan olla vapaa ja pysyä kotona vaimonsa ilona", 5 Moos. 24: 5; vrt. myös 20: 5-7.
Jeesus sanoi
[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: Matt. 5:17-20]
17. Jeesus ja laki
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
