sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kaksi mahdollisuutta pelastua

Lain vaiko armon vanhurskauden kautta?
On kaksi mahdollisuutta pelastukseen ja taivaaseen iankaikkiseen elämään.
On selvää jos täytätä lain (Mooseksen lain) viimeistä piirtoa myöten, et epäonnistu missään kohden, niin pelastut. Tämän Jumala näki kuitenkin täysin mahdottomaksi onnistua. 
Jeesus sanoi



[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: Matt. 5:17]


17. Jeesus ja laki 
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. 

(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Matt. 5:17)

17.Jeesuksen ja hänen opetustensa ja toisaalta Vanhan testamentin välillä ei ollut ristiriitaa. Hän noudatti lakia täydellisellä tavalla täyttämällä määräykset ja ennustukset ja ottamalla lain säätämän rangaistuksen päälleen syntisten sijaiskärsijänä. Jumalan moraalilaki ilmoittaa hänen tahtonsa ja hänen pyhyytensä, eikä sitä voi kukaan kumota. Se on aina voimassa Jumalan kansalle. "



Edellä mainittu on meidä mahdollisuutemme.
Uskomalla Jeesukseen ja kun annamme elämämme Hänelle,
täytämme lain täydellisesti Jeesuksen sovitustyön kautta, niin pelastumme.



Alla meidän maine todistuksemme raamatusta
ja alempana selitysteksti Novumissa.



[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: Room. 3:9-23]


9. Ei ole ketään vanhurskasta 
Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, 
10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, 
11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; 
12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. 
13. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; 
14. heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. 
15. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, 
16. hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, 
17. ja rauhan tietä he eivät tunne. 
18. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä." 
19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; 
20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto. 
21. Vanhurskaus 
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, 
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. 
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla 

(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Room. 3:9-23)

9.Juutalaiset ovat saaneet merkittäviä etuoikeuksia (j. 1), mutta he eivät voi vedota niihin. Siinä mielessä heillä ei ole mitään etuuksia. Ihmiset ovat aina samassa asemassa, kun on kysymys synnistä (j. 23) tai tuomiosta (2:11). 

10.Tämä ei ole suora lainaus, vaan lyhennelmä Ps 14:1-3:sta. Kaikki ovat »synnin alla», ja syntiä tuomittaessa on arviointiperusteena vanhurskaus. Apostoli vastaa tässä jakeessa 9 tekemäänsä kysymykseen. Nyt hän esittää Raamatun todisteita siitä, että hänen aikaisemmat sanansa sekä juutalaisista että pakanoista ovat totta. Selvitystä koko maailman Jumalasta luopumisesta jatketaan seuraavissa jakeissa. 
11.Jae 10 on kirjoitettu yleiseen muotoon. Tässä kerrotaan yksityiskohtaisemmin, miten maailmanlaajuinen synti ilmenee. 
12.Jumalasta "pois poikkeaminen" merkitsee hänestä luopumista. Tässä esiintyy samoja ajatuksia kuin edellä 1:21:ssä. Se alennustila, jossa apostoli oli ollut, koskee kaikkia ihmisiä. Niinpä kaikki ovat syyllisiä Jumalan edessä, vaikka kaikki eivät olekaan tehneet samaa syntiä. Jakeen viimeiset lauseet tekevät poikkeukset mahdottomiksi. He ovat "käyneet kelvottomiksi", niin kuin makunsa menettänyt suola tai hedelmä, joka on pilaantunut eikä kelpaa enää mihinkään. 
13.Tässä lainataan kahta psalmia, Ps 5:10 ja 140:4. Tässä ja kahdessa seuraavassa jakeessa Paavali mainitsee viisi ruumiinjäsentä. Neljä ensimmäistä liittyy jollakin tavoin puhe-elimiin, viides koskee jalkoja. Hän tuo esiin puhe-elimet näin korostetusti osoittaakseen, että ihmisen lankeemus ilmenee niin selvästi juuri puheessa. »Sydämen kyllyydestä suu puhuu.» 
14.Kirous ilmenee siten, että ihminen pilkkaa Jumalan nimeä ja toivoo pahaa lähimmäisilleen. Käyttääpä ihminen sitten karkeita tai petollisia sanoja (j. 13), se on syntistä, itsekästä ja tuhoavaa puhetta. Vrt. Ps 10:7. 
15.Teoillaan he levittävät kaikkialle maan päälle tuhoa ja kärsimystä. Jakeet 15-17 toistavat vapaasti profeetta Jesajan sanoja, Jes 59:7-8. 
16.Tällaisen käytöksen seurauksena on, että he ovat kaikille tapaamilleen ihmisille vaivaksi ja harmiksi. "Hävitys" kuvaa osuvasti sitä, miten kiihkeästi syntinen tavoittelee henkilökohtaisia etuja ja omaa onneaan. Jaakob on oivaltanut saman ajatuksen puhuessaan niistä, jotka »riitelevät ja taistelevat» (4:2). 
17.He eivät tunne "rauhan tietä" eivätkä edes halua löytää sitä. Rauhan tie johtaa todelliseen onneen Jumalan yhteydessä. Hän haluaa saattaa heidät sille tielle, mutta se ei kiinnosta heitä. Sen sijaan he kulkevat hävityksen ja kurjuuden tietä (j. 16). 
18.Huonojen ominaisuuksien pitkän luettelon viimeinen korostaa kaikkea aiemmin sanottua ja paljastaa myös huonon asiantilan syyn. Ihminen ei pelkää Jumalan epäsuosiota, vaikka on tehnyt raskaasti syntiä häntä ja hänen luomakuntaansa vastaan. 

19."Laki" tarkoittaa tässä nähtävästi muutakin kuin Mooseksen lakia. Paavali ajattelee varmasti koko Raamattua. Kohdat, joihin hän juuri on viitannut, ovat pääasiassa Psalmien kirjasta. Vaikka Raamatussa puhutaankin pakanoista ja jopa suoraan kehotetaan heitäkin, Jumalan sana on annettu erityisesti juutalaisille. Mutta etuoikeuksistaan huolimatta juutalaiset ovat yhtä syyllisiä kuin pakanatkin. Kaikki ovat Jumalan edessä syyllisiä eikä kukaan voi avata suutaan puolustaakseen itseään. Ihmiskunnan, sekä juutalaisten että pakanoiden, ainoa toivo on Jumalan itse tarjoama pelastus. 
20.Kukaan ei pelastu lain kautta, ei luonnonlain eikä ilmoitetun lain, moraalilain eikä seremonialain kautta. Laki paljastaa syntiselle hänen syyllisyytensä, mutta se ei voi antaa hänelle toivoa anteeksiantamuksesta eikä synnistä vapautumisesta. Tietoisuus synnistä tulee ihmiselle sekä sydämeen kirjoitetun lain (2:15) että Mooseksen lain välityksellä. 
Vanhurskauttaminen uskon kautta 

21.Sana "nyt" tarkoittaa tässä evankeliumin aikakautta. Jumalan vanhurskaus on ilmoitettu "ilman lakia", mutta sillä ei tarkoiteta, että lain tilalla olisi nyt uusi vanhurskauttamismenetelmä, vaari sitä, mistä laki ja profeetat puhuivat ja opettivat. Jumalan vanhurskautta ei ilmoiteta lain, vaan evankeliumin kautta, mutta laki on todistanut siitä. 
22."Uskon kautta Jeesukseen Kristukseen". Kreikan kielessä tässä on genetiivimuoto, joka voidaan ymmärtää joko subjektiivisesti tai objektiivisesti - siis joko »usko Jeesukseen» tai »Jeesuksen Kristuksen usko». Jumalallinen vanhurskaus voidaan saavuttaa sen uskon kautta, jonka päämies ja täydelliseksi tekijä Vapahtaja itse on, Hebr 12:2. Usko kohdistuu Jeesukseen Kristukseen, hänen persoonaansa ja työhönsä, ja se on samalla hänen antamansa. 
23.Juuri synnin vuoksi ihmiseltä puuttuu Jumalan kirkkaus ja vanhurskaus. "Kaikki ovat tehneet" osoittaa, että kysymyksessä on asia, joka on jo tapahtunut. Kun Jumala katsoo taaksepäin, hän näkee tämän tuomion lankeavan kaikkien ihmisten ylle. Kaikkien tilanne on sama, sillä kaikki ovat tehneet syntiä. Kaikilta puuttuu Jumalan kirkkaus. 




Jumalan pelastus suunnitelma.


(Kirkkoraamattu 1933/38: Joh. 3:16)


16.Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. 


(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Joh. 3:16)


16.Jumalan rakkauden kohteena on koko maailma, mutta tämä rakkaus koituu iankaikkiseksi pelastukseksi vain silloin, kun se otetaan vastaan. Se, joka uskoo Poikaan, kokee käytännössä jumalallisen rakkauden siinä, että hän saa iankaikkisen elämän. Niille, jotka eivät ota sitä vastaan, tarjous kääntyy tuomioksi. Pojan tehtävä oli osoitus Isän rakkaudesta. Niin kuin Isä rakastaa, samoin rakastaa myös Poika. 


Jumalan vai meidän mahdollisuudet?


(Kirkkoraamattu 1933/38: Matt. 5:20)


20.Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan. 




(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Matt. 5:20)


20.Kirjanoppineet ja fariseukset eivät innostaan huolimatta saaneet tunnustusta Jeesukselta, koska he olivat vain Jumalan vaatimusten inhimillisiä tulkitsijoita. Heidän suuri virheensä oli, että he askartelivat yksityiskohtien eikä periaatteiden, toimintamallien enemmän kuin taustamotiivien parissa. Jumala vaatii vanhurskautta. Se on jumalallinen normi. Niinpä vanhurskas ihminen on normaali ihminen, ihminen sellaisena, miksi hänet on tarkoitettu. Kirjanoppineet ja fariseukset tekivät laista innoituksen lähteen sijasta taakan. Heidän mielestään laki teki ihmisen vanhurskaaksi. Jeesuksen sanat tässä tilanteessa olivat valtaisa haaste. Sen täytyi päättyä ristiin! 


Jumalan vai meidän mahdollisuudet?
Paavalin kirje Galattalaisille 3
Alempana sama Novumista.


(Kirkkoraamattu 1933/38: Gal. 3:1-29)


1.Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? 
2.Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? 
3.Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte? 
4.Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut. 
5.Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta, 
6.samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"? 
7.Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia. 
8.Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi." 
9.Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa. 
10.Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee." 
11.Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta." 
12.Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä." 
13.Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" - 
14.että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen. 
15.Veljet, minä puhun ihmisten tavalla. Eihän kukaan voi kumota ihmisenkään vahvistettua testamenttia eikä siihen mitään lisätä. 
16.Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus. 
17.Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi. 
18.Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta. 
19.Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. 
20.Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi. 
21.Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista. 
22.Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. 
23.Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä. 
24.Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. 
25.Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia. 
26.Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. 
27.Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. 
28.Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. 
29.Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan. 




Jumalan vai meidän mahdollisuudet
Novum Gal. 3


(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Gal. 3:1-29)


1.Apostolilla on syytä sanoa heitä "älyttömiksi", sillä he ovat antaneet houkutella itsensä harhateille. Jokaisen, jolla on hengellistä ymmärrystä, pitäisi käsittää, miten mahdotonta on ansaita itselleen pelastusta ponnistelemalla lain vaatimusten täyttämiseksi. Julistaessaan evankeliumia galatalaisille Paavali ei ollut esittänyt vain järkisyitä, vaan oli puhunut heidän tunteisiinsa ja mielikuvitukseensa voimakkaasti vetoavalla tavalla. He olivat ikään kuin nähneet hänet, joka oli heidät pelastanut, Kristuksen. 
2.Paavali ei oikeastaan pyydä tietoja. sillä hän tietää kyllä vastauksen. Hän menettelee kuin opettaja lapsijoukossa, joka ei seuraa kunnolla opetusta, ja tekee kysymyksiä vain herättääkseen oppilaiden mielenkiinnon. Sama menetelmä esiintyy myös Roomalaiskirjeen 2. luvussa. 
3.Uuden elämän luoja on Henki, ja Hengessä he olivat aloittaneet. Olivatko he nyt niin tyhmiä, että yrittivät viedä päätökseen lihallisesti sen, minkä olivat aloittaneet hengellisesti? Galatalaiset olivat aloittaneet hyvin, mutta näin huonosti jatkaminen olisi ollut merkki mielettömyydestä. Onnettomuus oli vielä vältettävissä, ja Paavali teki kaikkensa pysäyttääkseen väärän suuntauksen. 
4.Paavali on viitannut heidän kristillisen elämänsä alkuun. Nyt hän puhuu sen jälkeen tapahtuneista asioista - heidän hengellisistä kokemuksistaan kristittyinä. Ovatko he kokeneet kaiken turhaan? "Niin paljonko" voi tarkoittaa sekä suuruutta että lukumäärää. Voidaan ajatella hänen tarkoittavan uskon tähden koettuja vainoja, joihin he ilmeisesti olivat joutuneet (Apt 14:5,22), mutta todennäköisempää on, että hän ajattelee heidän hengellisiä kokemuksiaan. 
5.Jälleen Paavali muistuttaa, että Jumala on antanut heille Hengen. Jotakin on tapahtunut sekä heissä, heidän keskuudessaan että heidän kauttaan. Kysymys on suunnilleen sama kuin jakeessa 2, mutta pääpaino ei nyt ole vastaanottajassa, vaan antajassa. 
6.Tuntuu ehkä oudolta, että Paavali tässä odottamatta viittaa Aabrahamiin, mutta hän pitää ilmeisen selvänä, että galatalaiset ymmärtävät heti Aabrahamin tapauksen olevan täydellinen vastaus hänen juuri esittämäänsä kysymykseen. Hän lainaa 1 Moos 15:6:ta, joka siis oli galatalaisillekin tuttu. Ks. myös Room 4:3 ja Jaak 2:23. On varsin mahdollista. että judaistit olivat perustelleet ympärileikkausvaatimuksiaan esimerkeillä Aabrahamin elämästä ja että Paavali sen tähden piti välttämättömänä osoittaa hänen pelastumisensa perustuneen uskoon, ei suinkaan tekoihin. Aabrahamin usko oli sitä, että hän oli valmis luottamaan Jumalan lupauksiin kirjaimellisesti. 


7.Tämä on luonnollinen johtopäätös siitä, mitä Raamattu kertoo Aabrahamista. Paavali piti Aabrahamin uskoa samanlaisena kuin kristityn uskoa. "Ne, jotka uskoon perustautuvat" ovat niitä, joille usko on perustava asia, joiden usko on kuin ojennettu käsi, joka ottaa vastaan Jumalan armon. "Aabrahamin lapset" saattaa olla judaistien käyttämä ilmaisu. He tarkoittivat, että ihmisen täytyi olla ympärileikattu voidakseen olla Aabrahamin lapsi, kun taas Paavali nosti ajatukset lihalliselta tasolta hengelliselle. Usko oli paljon voimakkaampi todiste lapseudesta kuin fyysinen syntyperä. 
8.Evankeliumi on siis ollut olemassa ennen kuin laki, vaikka sen lopullinen täyttymys tapahtuikin paljon myöhemmin. Aabrahamille annettu lupaus oli evankeliumin esimakua, ei vain sikäli, että se oli ennustus Messiaasta, vaan myös siksi, että se sisälsi opin vanhurskautumisesta uskon kautta. Aabrahamin kanssa tehty armoliitto ei koskenut vain hänen luonnollisia jälkeläisiään, vaan se ulottui kaikkiin uskoviin, pakanoihinkin. Ja Aabrahamille annetut lupaukset eivät olleet vain ajallisia, ne olivat myös taivaallisia ja hengellisiä. 
9.Uskovat eivät ole osallisia siunauksesta ainoastaan "hänessä", vaan myös "hänen kanssaan". Heidän vanhurskautensa perustus on sama kuin hänenkin. Aabrahamin osaksi tullut siunaus ei ollut poikkeustapaus, vaan se on esikuva Jumalan siunauksesta häneen uskovien elämässä. Tämä jae korostaa sitä, että Aabrahamin 1 Moos 12:3:n mukaan saama lupaus voidaan tulkita vain siten kuin Paavali sen selittää jakeen 8 alussa. Pakanat eivät voi tulla siunatuiksi Aabrahamissa millään muulla tavalla kuin uskon kautta. Tämä lupaus annettiin ensin, ennen ympärileikkausta. Vrt. Room 4:9,10. 
10.Tässä tähdennetään vielä sitä, ettei vanhurskautta voi saavuttaa lain avulla. Ne, jotka yrittävät sitä, joutuvat huomaamaan olevansa kirouksen alaisia, ja se on täysin päinvastaista kuin Aabrahamin siunauksen osallisuus. 
11.Lainaus on Hab 2:4:stä, ja siinä korostuu uudelleen, että ihminen voi tulla vanhurskaaksi yhdellä ainoalla tavalla, nimittäin "uskosta". Kukaan ei voi astua Jumalan eteen lakiin turvautuen, ja siksi pelastuksen on perustuttava johonkin muuhun - uskoon. Lainaus esiintyy myös Room 1:17:ssä ja Hebr 10:38:ssa. Laki paljastaa syntisyytemme ja suuren avuttomuutemme. Se pakottaa näkyviin meissä leviävän sairauden, mutta sillä ei ole kykyä parantaa sitä. Ihminen, joka on vanhurskautettu, on saanut avun muulla tavalla kuin lain kautta. 


12.Laki vetoaa aina tekoihin, ei koskaan uskoon. Se paljastaa aina avun tarpeen, mutta ei kykene itse antamaan apua. Paavali kääntää tässä lain oikeastaan siihen turvautuvia vastaan lainatessaan 3 Moos 18:5:tä. Hän pyrkii osoittamaan, että koska yksikään ihminen ei pysty noudattamaan käskyjä niin hyvin, että olisi kelvollinen iankaikkiseen elämään, niin pelastus lain kautta on mahdottomuus. Vt:ssakin usko ja laki ovat toistensa vastakohtia. Sanoessaan, että vanhurskas on elävä uskosta, profeetta ilmaisee vastakohdan sille lain sanalle, jonka mukaan lain vaatimukset täyttävä saa elää. Tässä näkyy lupauksen ja lain, uskon ja tekojen vastakohtaisuus. 
13.Ihmisen vapaudesta oli maksettava korkea hinta. Voidakseen vapauttaa ihmisen Kristuksen oli samastuttava kaikkiin, jotka olivat tottelemattomuudellaan vetäneet ylleen lain kirouksen, ja hänen oli kuoltava syntisen sijasta. "Meidät" ei tässä tarkoita yksinomaan Paavalia ja muita juutalaisia, jotka tarvitsivat vapautusta lain kirouksen mukanaan tuomasta orjuudesta, vaan myös pakanoita (j. 14), joilla ei ollut lakia, mutta jotka yhtä kipeästi tarvitsivat Aabrahamin siunausta. 
14."Aabrahamin siunaukseen" sisältyy se siunaus, jonka Aabraham sai kokea elämänsä aikana, ja se siunaus, joka oli luvattu hänen jälkeläisilleen ja koko ihmiskunnalle (1 Moos 12:3). Yksi Kristuksen sovituskuoleman tarkoituksista oli se, että sellaiset esteet kuin lakiin perustautuminen ja kansallisuusrajat poistettaisiin, niin että kaikki häneen uskovat voisivat saada Pyhän Hengen viimeisinä aikoina (Jooel 2:28 ss.; Apt 2:17). 
Lain ja lupauksen suhde 


15.Jakeissa 1 ja 3 Paavali käytti jyrkän moittivaa sävyä, mutta nyt hän sanoo heitä veljiksi. Hän ottaa esimerkin elävästä elämästä ja korostaa, että jos kahden ihmisen yhteinen tahdonilmaisu, heidän keskinäinen sopimuksensa, on järkkymätön, Jumalan lupaus on vielä paljon lujempi. Tässä tarkoitettu liitto ei ole sopimus, johon kaksi tasavertaista osapuolta ovat neuvottelemalla päätyneet, vaan se on Jumalasta lähtöisin, ja ihminen vain hyväksyy sen, so. ottaa vastaan. Kristuksen kuoleman kautta Aabrahamin kanssa tehdystä liitosta tuli testamentti. 


16."Siemen", ts. jälkeläiset, ei tässä tarkoita Israelin kansaa, vaan Kristusta ja hänen kauttaan pelastuvia. Aabrahamin siementä ovat siis hänen hengelliset jälkeläisensä, ne, jotka uskossa ottavat vastaan Jumalan lupauksen. Mutta kaikki siunaukset keskittyvät Kristukseen. Paavalin mielessä ovat tässä erityisesti 1 Moos 13:15 ja 17:8. Näissä jakeissa Aabrahamille luvataan Kanaanin maa. Lupauksen mukaan hän ja hänen jälkeläisensä saavat maan omakseen ikuisiksi ajoiksi. Jakeesta 29 ilmenee, ettei Paavali tarkoita ainoastaan Kristusta puhuessaan Aabrahamin siemenestä, vaan myös niitä, jotka uskovat häneen. 
17.Jumalan myöhemmin antama laki ei voi kumota liittoa. Tätä ajatusta kehitellään seuraavassa jakeessa. Paavalin mukaan Jumala vahvisti lupauksen aikaisemmin, Aabrahamin osalta silloin kun ympärileikkaus säädettiin (1 Moos 17:10). Vrt. Room 4:11, jossa Paavali sanoo ympärileikkauksen merkkiä sen uskon vanhurskauden sinetiksi, joka Aabrahamilla oli jo ennen ympärileikkaamista. Vuosien määrä on peräisin 2 Moos 12:40:stä, jossa se kuvaa Egyptissä viipymisen aikaa. 1 Moos 15:13:ssa, jota Stefanus lainaa Apt 7:6:ssa, mainitaan pyöristetty luku, noin 400 vuotta. 
18.Jos väitetään lain tulleen lupauksen tilalle ja syrjäyttäneen sen vanhentuneena, silloin kielletään Jumalan armo ja tehdään väkivaltaa evankeliumille. Liittoon kuului, että Aabrahamille annettu lupaus siirtyi perintönä hänen jälkeläisilleen. Armosta ja lupauksen tähden annettava lahja perustuu pyyteettömään rakkauteen, kun taas tekojen ja lain kautta tulevaa on mahdollisesti pidettävä palkkiona. Vrt. Room 4:14 ja 11:6. 
19.Paavali kysyy lain antamisen tarkoitusta. Ajallisesti se tapahtui lupauksen antamisen jälkeen, mutta ei siksi, että sillä olisi haluttu lisätä puutteellisiin vanhurskaaksi tulemisen ehtoihin tiettyjä tekoja. Laki annettiin joko synnin estämiseksi (1 Tim 1:9) tai sen paljastamiseksi, jotta ihmiset ymmärtäisivät tarvitsevansa pelastajaa. Vrt. Room 7:13. Kristus oli luvattu "siemen", hän, joka on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo, Room 10:4. Toisessa Mooseksen kirjassa ei suoraan sanota, että laki annettiin enkelien kautta, mutta Ut:ssa on viitteitä siitä (ks. Hebr 2:2). 


20."Välimies" on kahden osapuolen välittäjä eikä niin ollen tietenkään voi edustaa vain toista osapuolta. Lupauksen Jumala antoi suoraan Aabrahamille, kun taas laki annettiin välimiehen, Mooseksen, kautta. Mooses oli tässä suhteessa Kristuksen esikuva, hänen, joka on suuri välimies Jumalan ja ihmisten välillä (1 Tim 2:5). Jumala osoitti näin, ettei laki voi viedä ketään elämään ja pelastukseen. 
21.Apostoli odottaa selvästikin tässä kohden vastaväitteitä. Voiko lupauksen ja lain välillä olla ristiriitaa? Siinä tapauksessa Jumala on puhunut itsensä vastaisesti, koska hän on antanut molemmat. Paavalin mielestä ei mitään ristiriitaa ole. Sen sijaan hän selvittää edelleen niitä vaikeuksia, joita galatalaisilla kaikesta päätellen on. On selvää, että on olemassa laista tuleva vanhurskaus ja uskosta tuleva vanhurskaus. Mutta näitä ei sekoiteta toisiinsa Raamatussa, vaan huomaamme niistä puhuttavan vastakohtina. Vrt. Room 10:5-10. Kukaan muu kuin Kristus ei ole elänyt vanhurskaasti lain mukaan, ja niin ollen laki ei myöskään voi vanhurskauttaa ketään. 
22.Kaikki ihmiset ovat poikkeuksetta synnin alaisia vankeja, joita kuolemantuomio odottaa. Meidät on tuomittu kärsimään synnin rangaistus. Yksikään meistä ei pysty puolustelemaan eikä kieltämään syntiään. Koska kaikki ovat saman tuomion ja saman lain alaisia, voi lain tarkoitus, nimittäin tien raivaaminen evankeliumille, toteutua. Vrt. Room 11:32. "Sulkea kaikki ... alle (synkleiè)", sulkea joka puolelta, estää poikkeaminen oikealle tai vasemmalle. Sana tuo mieleen paimenen, joka sulkee lampaat aitaukseen. Sanaa käytetään myös kalan pyytämisestä verkolla, Luuk 5:6. On mahdotonta tulla vanhurskaaksi lain avulla. Siksi kaikki, niin juutalaiset kuin pakanatkin, ovat synnin vallan alla. 
Orjista lapsiksi ja perillisiksi 


23.Laki kuvataan tässä eräänlaisena vankilana, johon meidät kaikki oli suljettu. Sanaa "frçreè" käytetään esimerkiksi 2 Kor 11:32:ssa merkityksessä »vartioida kaupunkia». Se kuvaa sitä, että vihollinen on suljettu ulkopuolelle tai että asukkaat on suljettu sisäpuolelle. Tällä tavalla olimme synnin vankeina. Ei ollut mitään mahdollisuutta välttyä tältä kohtalolta. Mutta lain tehtävä vanginvartijana ulottui vain siihen aikaan saakka, jolloin usko ilmestyi. 


24.Tässä Paavali puhuu erityisesti juutalaisena juutalaisille. "Kasvattaja (paidagègos)" oli oikeastaan lasten ohjaaja (sanoista "pais", 'poika' tai 'lapsi' ja "agè", 'kuljettaa, johdattaa'), vartija tai päällysmies. Ajatuksena on ennen kaikkea kurinpito, ei niinkään uuden tiedon opettaminen. Kasvattaja oli vastuussa pojan moraalisesta ja fyysisestä kehityksestä. 
25.Apostolin piti osoittaa kaksi asiaa: että laki oli valmistamassa tietä Kristukselle, ja että sen vaikutusaika oli rajallinen. Lain tehtävä oli ohjata ihmiset Kristuksen luo osoittamalla heille, etteivät he itse pystyneet täyttämään lakia. Epäonnistumisen tunteen, riittämättömyyden kokemisen, on määrä ajaa ihminen Kristuksen luo. Kun hän sitten on tullut Kristuksen luo, lakia ei enää tarvita. Nyt hän on riippuvainen armosta, ei laista. 
26.Meistä ei ole tullut Jumalan lapsia lain tekojen kautta, vaan uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Paavali ei tarkoita, että kaikki ihmiset olisivat Jumalan lapsia. Kaikki ne, joilla on usko, jotka ovat Kristuksessa, ovat Jumalan lapsia (vrt. Joh 1:12). 
27.Kristukseen kastetuksi tulemiseen sisältyy liitto, Kristuksen ja kastetun välinen läheinen yhteys. Tässä on tämän kirjeen ainoa viittaus kasteeseen. Room 6:1-10 korostaa samaa totuutta, joka siinä yhdistetään Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Vrt. myös 1 Kor 6:17. He olivat yhtä Kristuksen kanssa siten, että Jumalan silmissä heillä oli Kristuksen nimi ja heitä katsottiin ikään kuin Kristuksen lävitse. Hänessä meidät puetaan vanhurskauden pukuun. 
28.Tässä Paavali esittää ajatuksen, joka oli siihen aikaan vallankumouksellinen. Kristuksessa oleminen tarkoitti sitä, että he olivat yhtä kaikkien muiden Kristuksessa olevien kanssa. Ei ole mitään erottavaa raja-aitaa, ei yhteiskunnallista eikä rodullista. Vrt. lupaus Hengen vuodattamisesta. Jooel 2:28 ss. Juuri Paavalin tässä mainitsemien ryhmien välillä olivat vastakkaisuudet suuret. Juutalaisilla esimerkiksi oli rukous, joka kuului: »Minä kiitän sinua, Jumala, ettet ole luonut minua pakanaksi, orjaksi etkä naiseksi.» Kristuksessa ei ole sijaa tällaisille erotuksille. Jaak 2:1 ss. ilmaisee selvästi, että jos olemme yhteiskunnallisia pyrkyreitä tai teemme enemmän rikkaiden kuin köyhien hyväksi, syyllistymme syntiin. 
29."Aabrahamin siemen" tarkoittaa tässä Aabrahamin hengellisiä jälkeläisiä, niitä, joilla on sama usko kuin Aabrahamilla. Usko ratkaisee sen, olemmeko hänelle annetun lupauksen perillisiä. Jakeissa 6-9 väitettiin, että uskovat ihmiset ovat Aabrahamin todellisia lapsia, jakeessa 16 esiteltiin Kristus Aabrahamin jälkeläisenä, joka sai lupauksen, ja tässä sanotaan Aabrahamin jälkeläisiksi niitä, jotka kuuluvat Kristukselle. 


Tekojenko kautta, vaiko lahjavanhurskauden kautta?


(Kirkkoraamattu 1933/38: Room. 3:10-31)


10.niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, 
11.ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; 
12.kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. 
13.Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; 
14.heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. 
15.Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, 
16.hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, 
17.ja rauhan tietä he eivät tunne. 
18.Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä." 
19.Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; 
20.sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto. 
21.Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, 
22.se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. 
23.Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla 
24.ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, 
25.jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit 
26.jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen. 
27.Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. 
28.Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. 
29.Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin, 
30.koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta. 
31.Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain. 


Tekojenko kautta, vaiko lahjavanhurskauden kautta?


(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Room. 3:10-31)


10.Tämä ei ole suora lainaus, vaan lyhennelmä Ps 14:1-3:sta. Kaikki ovat »synnin alla», ja syntiä tuomittaessa on arviointiperusteena vanhurskaus. Apostoli vastaa tässä jakeessa 9 tekemäänsä kysymykseen. Nyt hän esittää Raamatun todisteita siitä, että hänen aikaisemmat sanansa sekä juutalaisista että pakanoista ovat totta. Selvitystä koko maailman Jumalasta luopumisesta jatketaan seuraavissa jakeissa. 
11.Jae 10 on kirjoitettu yleiseen muotoon. Tässä kerrotaan yksityiskohtaisemmin, miten maailmanlaajuinen synti ilmenee. 
12.Jumalasta "pois poikkeaminen" merkitsee hänestä luopumista. Tässä esiintyy samoja ajatuksia kuin edellä 1:21:ssä. Se alennustila, jossa apostoli oli ollut, koskee kaikkia ihmisiä. Niinpä kaikki ovat syyllisiä Jumalan edessä, vaikka kaikki eivät olekaan tehneet samaa syntiä. Jakeen viimeiset lauseet tekevät poikkeukset mahdottomiksi. He ovat "käyneet kelvottomiksi", niin kuin makunsa menettänyt suola tai hedelmä, joka on pilaantunut eikä kelpaa enää mihinkään. 
13.Tässä lainataan kahta psalmia, Ps 5:10 ja 140:4. Tässä ja kahdessa seuraavassa jakeessa Paavali mainitsee viisi ruumiinjäsentä. Neljä ensimmäistä liittyy jollakin tavoin puhe-elimiin, viides koskee jalkoja. Hän tuo esiin puhe-elimet näin korostetusti osoittaakseen, että ihmisen lankeemus ilmenee niin selvästi juuri puheessa. »Sydämen kyllyydestä suu puhuu.» 
14.Kirous ilmenee siten, että ihminen pilkkaa Jumalan nimeä ja toivoo pahaa lähimmäisilleen. Käyttääpä ihminen sitten karkeita tai petollisia sanoja (j. 13), se on syntistä, itsekästä ja tuhoavaa puhetta. Vrt. Ps 10:7. 
15.Teoillaan he levittävät kaikkialle maan päälle tuhoa ja kärsimystä. Jakeet 15-17 toistavat vapaasti profeetta Jesajan sanoja, Jes 59:7-8. 
16.Tällaisen käytöksen seurauksena on, että he ovat kaikille tapaamilleen ihmisille vaivaksi ja harmiksi. "Hävitys" kuvaa osuvasti sitä, miten kiihkeästi syntinen tavoittelee henkilökohtaisia etuja ja omaa onneaan. Jaakob on oivaltanut saman ajatuksen puhuessaan niistä, jotka »riitelevät ja taistelevat» (4:2). 
17.He eivät tunne "rauhan tietä" eivätkä edes halua löytää sitä. Rauhan tie johtaa todelliseen onneen Jumalan yhteydessä. Hän haluaa saattaa heidät sille tielle, mutta se ei kiinnosta heitä. Sen sijaan he kulkevat hävityksen ja kurjuuden tietä (j. 16). 
18.Huonojen ominaisuuksien pitkän luettelon viimeinen korostaa kaikkea aiemmin sanottua ja paljastaa myös huonon asiantilan syyn. Ihminen ei pelkää Jumalan epäsuosiota, vaikka on tehnyt raskaasti syntiä häntä ja hänen luomakuntaansa vastaan. 


19."Laki" tarkoittaa tässä nähtävästi muutakin kuin Mooseksen lakia. Paavali ajattelee varmasti koko Raamattua. Kohdat, joihin hän juuri on viitannut, ovat pääasiassa Psalmien kirjasta. Vaikka Raamatussa puhutaankin pakanoista ja jopa suoraan kehotetaan heitäkin, Jumalan sana on annettu erityisesti juutalaisille. Mutta etuoikeuksistaan huolimatta juutalaiset ovat yhtä syyllisiä kuin pakanatkin. Kaikki ovat Jumalan edessä syyllisiä eikä kukaan voi avata suutaan puolustaakseen itseään. Ihmiskunnan, sekä juutalaisten että pakanoiden, ainoa toivo on Jumalan itse tarjoama pelastus. 
20.Kukaan ei pelastu lain kautta, ei luonnonlain eikä ilmoitetun lain, moraalilain eikä seremonialain kautta. Laki paljastaa syntiselle hänen syyllisyytensä, mutta se ei voi antaa hänelle toivoa anteeksiantamuksesta eikä synnistä vapautumisesta. Tietoisuus synnistä tulee ihmiselle sekä sydämeen kirjoitetun lain (2:15) että Mooseksen lain välityksellä. 
Vanhurskauttaminen uskon kautta 


21.Sana "nyt" tarkoittaa tässä evankeliumin aikakautta. Jumalan vanhurskaus on ilmoitettu "ilman lakia", mutta sillä ei tarkoiteta, että lain tilalla olisi nyt uusi vanhurskauttamismenetelmä, vaari sitä, mistä laki ja profeetat puhuivat ja opettivat. Jumalan vanhurskautta ei ilmoiteta lain, vaan evankeliumin kautta, mutta laki on todistanut siitä. 
22."Uskon kautta Jeesukseen Kristukseen". Kreikan kielessä tässä on genetiivimuoto, joka voidaan ymmärtää joko subjektiivisesti tai objektiivisesti - siis joko »usko Jeesukseen» tai »Jeesuksen Kristuksen usko». Jumalallinen vanhurskaus voidaan saavuttaa sen uskon kautta, jonka päämies ja täydelliseksi tekijä Vapahtaja itse on, Hebr 12:2. Usko kohdistuu Jeesukseen Kristukseen, hänen persoonaansa ja työhönsä, ja se on samalla hänen antamansa. 
23.Juuri synnin vuoksi ihmiseltä puuttuu Jumalan kirkkaus ja vanhurskaus. "Kaikki ovat tehneet" osoittaa, että kysymyksessä on asia, joka on jo tapahtunut. Kun Jumala katsoo taaksepäin, hän näkee tämän tuomion lankeavan kaikkien ihmisten ylle. Kaikkien tilanne on sama, sillä kaikki ovat tehneet syntiä. Kaikilta puuttuu Jumalan kirkkaus. 
24.Koska ihmisellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin joutua kadotetuksi Jumalan vanhurskaan tuomion tapahduttua, vapauttamisen on tapahduttava armosta. "Armoistuin" on liitonarkin kannen nimi. Juuri sen päälle pirskotettiin uhrieläimen verta Suurena sovituspäivänä, kun ylimmäinen pappi meni kaikkeinpyhimpään. Tämän kannen alla olivat molemmat laintaulut, ja sen päällä oli kaksi kultaista kerubia katse armoistuimeen luotuna. Vrt. 2 Moos 37:1-9; 3 Moos 16:14 ss. 


25.Kristuksesta on tullut armoistuin, sovituksen välikappale Jumalan kanssa uskon kautta. Samalla hetkellä kun turvaamme Kristuksen vereen, Jumala vanhurskauttaa meidät. "Uskon kautta" otamme tämän vastaan. 
26.Jumala ilmoitti Pojassaan sen, mikä oli aikaisemmin ollut kätkettyä. Kristuksen tulo tapahtui Jumalan sopivaksi katsomana aikana ja hänen pelastuksensa päivänä. Jumala oli osoittanut vanhurskauttaan kaikkina aikoina, mutta kun vanhurskauden aurinko koitti (Mal 4:2), asia kirkastui paljon selvemmäksi. Vasta Kristuksessa Jumalan vanhurskaus tuli näkyviin täydellisenä. Jumalan vanhurskaus näkyy sekä siinä, että hän itse on vanhurskas - ei yhtenä monista, vaan ainoana, jossa on itsessään kaikki vanhurskaus täydellisenä - kuin myös siinä, että hän antaa muillekin tämän vanhurskauden. 
27.Paavali varoittaa ylpeilystä. Kenelläkään ei ole syytä kerskata, koska kenelläkään ei ole mitään sellaista, mikä tekisi hänet muita paremmaksi Jumalan silmissä. Vaikka ihminen voisikin saavuttaa vanhurskauden lain teoilla, hänellä ei olisi kerskaamista Jumalan edessä (Luuk 17:10), ja vielä vähemmän nyt, koska vanhurskautta ei voi saada lain avulla. "Uskon lain" alkuperä on jumalallinen. Evankeliumi on uskon laki. Se vaatii nimittäin vanhurskauttamisen edellytykseksi uskon, niin kuin Mooseksen laki oli tekojen laki ja vaati tekoja. 
28.Jokaisen on ymmärrettävä, että vain Jumala voi julistaa syntisen vanhurskaaksi, puhtaaksi, pyhäksi ja kelvolliseksi edessään. Jumala ottaa vastaan syntisen, kun tämä uskoo häneen ja siihen välimieheen, jonka hän on antanut ihmisen pelastajaksi. Eivät mitkään teot, eivät lain teotkaan tule kysymykseen välikappaleina. Vanhurskauttamisemme perustus on täydellisesti ja kokonaan meidän ulkopuolellamme. 
29.Ensimmäinen kysymys sisältää ilman muuta vaihtoehdon. Usko ei ole laadultaan kansallista eikä Jumala ole vain yhden kansan Jumala. Vanhurskautta ei anneta edellytyksellä, jonka vain lain alla olevat kykenevät täyttämään. Kenelläkään ei ole yksinoikeutta Jumalaan, eikä kukaan voi vedota erityisasemaansa. Hän on kaikkien ihmisten Jumala. 
30.Juutalaiset, joita ympäröi pakanoiden epäjumalanpalvelus, toistivat ylpeinä yksijumalaista uskontunnustustaan (5 Moos 6:4). Mutta jos Jumala on yksi, jos hän yksin on Jumala, on olemassa vain yksi keino, jolla hän voi saada ihmiset luokseen: uskon kautta. Sekä juutalaisille että pakanoille tämä on ratkaisevaa. 


31.Apostoli tietää luonnollisesti juutalaisten vastustavan näitä väitteitä, ja hän ehättää vastalauseiden edelle sanomalla, ettei ole kysymys lain kumoamisesta uskon kautta. Tässä viitataan Jeesuksen sanoihin Matt 5:17:ssä. Lailla tarkoitetaan kaikkea Vt:ssa olevaa, joka ilmaisee Jumalan tahtoa oikean ja väärän suhteen. Kysymys oli siitä, vaikuttaisiko julistus pelastumisesta uskon kautta niin, että se riistäisi lailta sen moraalisen arvovallan. Vastaus on: Laki päinvastoin vahvistetaan uskon avulla. 
Aabrahamin esimerkki 


Hullutus




(Kirkkoraamattu 1933/38: 1Kor. 1:18-21)


18.Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. 
19.Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi." 
20.Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? 
21.Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, 


Hullutus Novumista luettuna.
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: 1. Kor. 1:18-21)


18.Jumalan voima on vastaus ihmisten hullutukseen. Risti on voimakkain ilmaus tästä pelastavasta voimasta. Juuri siinä mikä näyttää maailman silmissä heikkoudelta Jumalan pelastussuunnitelmassa (j. 25) ja siinä tavassa, jolla hänen apostolinsa sitä tuovat esiin (2:3), onkin Jumalan valtava voima. Uskovalle risti ei ole hullutus, sillä hän tietää, että se on Jumalan voiman ilmentymä ja että se vaikuttaa meissä. Paavali ei halua kerskata mistään muusta kuin rististä (Gal 6:14). "Sana rististä" ja edellisen jakeen "»puheen viisaus»" ovat tässä vastakohtia. 


19.On tyypillistä, että Paavali rakentaa perustelunsa jonkin Vt:n kohdan varaan. Hän lainaa Jes 29:14:ää poiketen hieman Septuagintasta. 
20.Jes 33:18:n tapaan Paavali korostaa asian ydintä esittämällä joukon kysymyksiä. Hänen tarkoituksensa on selvittää, ettei inhimillisellä viisaudella ole mitään merkitystä Jumalan pelastussuunnitelmassa. Maailman viisaus tulee häviämään yhdessä maailman kanssa. Jumala on asettanut sen sivuun käyttökelvottomana, mutta lisäksi hän on tehnyt sen naurunalaiseksi, hullutukseksi. 
21.Tämä ei voi tarkoittaa sitä, että kun ihmiset eivät kuunnelleet Jumalan puhetta, niin hän puhui heille toisella tavalla. Paavali tähdentää, että viisaudessaan Jumala halusi pelastaa ihmiset juuri ristin välityksellä, ei millään muulla tavalla. Tämä ilmentää myös Jumalan riippumatonta ja suvereenia päätösvaltaa. Ihmiset eivät koskaan ole tunnustaneet evankeliumia viisaudeksi. Se ei heidän mielestään vaikuta järkevältä, mutta juuri tässä »hullutuksen» julistuksessa on pelastuksen mahdollisuus. "Saarna (kêrygma)", 'mitä airut julistaa'. Tässä kiinnitetään huomio sanoman sisältöön, ei julistamisen taitoon. Hullutusta ei ole julistus, vaan julistettava evankeliumi - se, että Jumala pelastaa ihmisen ristiinnaulitun Vapahtajan kautta. 







torstai 3. helmikuuta 2011

Esiaviolliset suhteet. Kihlat, häät, perhe.

Jos tutkimme raamattua kihlausajan puhtaudesta, niin ei ole tarpeen käsitellä seurusteluajan puhtautta, joskaan raamatusta ei löydy tietoa eikä mainintaa seurustelusta.

Kihlattu ja neitsyt
Ehkä selkeimmän kuvan kihlausajan puhtaudesta Uudessa testamentissa saamme Marian ja Joosefin alku taipaleesta.


(Kirkkoraamattu 1933/38: Matt. 1:18-23)

18.Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä. 
19.Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet. 
20.Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. 
21.Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä." 
22.Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: 
23."Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. 

(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Matt. 1:18-23)

18."Kihlaus" oli juutalaisille juridisesti sitova suhde, joka voitiin kumota ainoastaan erokirjeellä. Lain edessä Maria oli Joosefin vaimo, ja häntä kutsutaan siksi, jj. 20,24. Kihlausaikana neito asui vielä noin vuoden ajan vanhempiensa luona, ennenkuin muutti miehensä luo ja heidän aviollinen yhteiselämänsä alkoi. Ennen kuin tätä oli tapahtunut, »huomattiin hänen ... olevan raskaana Pyhästä Hengestä» (1:18). Vastaukseksi juutalaisten keskuudessa liikkuneisiin huhuihin Marian väitetystä uskottomuudesta Matteus on jo sukuluettelossa kääntänyt syytökset takaisin juutalaisia vastaan muistuttamalla parhaissa juutalaisissa perheissä esiintyneistä synnillisistä suhteista. Nyt hän selittää edelleen, mitä Marialle on tapahtunut: se on Pyhän Hengen työtä. Matteus viittaa tässä rabbiinien ajatukseen, että niin kuin Jumalan Henki oli voimana luomisessa, 1 Moos 1:1-2, niin myös Henki on toimiva voima Messiaan vapautustyössä ja maailman pelastamisessa.

Puhumattakaan, että Joosef olisi Mariaan ryhtynyt kihlausaikana.
19.Kun Joosef ymmärsi, että Maria saisi lapsen, hän varmasti ensin luuli tämän olleen uskoton. Silloin hän ei halunnut ottaa häntä puolisokseen. Mutta hän ei tahtonut myöskään saattaa häntä julkisen häpeän alaiseksi ilmoittamalla syyn erokirjeessä. Joosefin hurskaus ilmoitetaan syyksi hänen armahtavaisuuteensa. Laupeuden osoittaminen saattaa ollakin suurempaa vanhurskautta kuin rangaistuksen vaatiminen. Lain mukaan uskottomuus oli rangaistava kuolemalla. Mutta tätä ei voitu toteuttaa roomalaisten miehitysvallan aikana. 
20."»niin hänelle ilmestyi Herran enkeli»" ja kertoi hänelle asian, jota hänen olisi ollut vaikea uskoa, jos Maria itse olisi sen kertonut, nimittäin että syntyvä lapsi oli siinnyt Pyhästä Hengestä. "Unessa" hän näki enkelin. Juutalaiset uskoivat yleisesti unissa tapahtuviin ilmestyksiin. Matteus mainitsee kuusi unta: viisi ensimmäisessä ja toisessa luvussa ja yhden 27:19:ssa. Joosefin neljä unta puhuvat sen puolesta, että hänellä oli profeetallinen ennustajanlahja, 1:20; 2:13,19,22. Joosef luottaa uninäkyynsä, uni liittyy messiaaniseen profetiaan, Immanuel-profetiaan eli ennustukseen neitsyestä, Jes 7:14. 
21."»On synnyttävä pojan»", eroaa Luuk 1:13:sta, jossa Sakariaalle sanottiin Johanneksesta: »synnyttävä sinulle pojan». Johannes oli Sakariaan poika, mutta Jeesus ei ollut Joosefin poika. "»Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus»", nimi jonka enkeli oli jo ilmoittanut Marialle, Luuk 1:31. Jeesus on: 1) etunimi, 2) alennustilaa osoittava nimi, 3) pelastajanimi, 4) korotettu nimi, Fil 2:10. Pelastus ei ole ulkonaisista vihollisista, vaan synnistä. Hän tulisi ihmishahmoon ja olisi mitä hänen nimensä merkitsee: Pelastaja. 
22."»että kävisi toteen»", ilmaisu, joka on tyypillinen Matteukselle. Tämän evankeliumin tarkoituksena on tulkita Jeesuksen elämää Vt:n Messias-profetioiden täyttymyksenä, 2:15,17,23; 4:14; 8:17; 13:35; 21:4; 26:56; 27:9. Täyttymys voi tarkoittaa 1) Vt:n selvien profeetallisten ennustusten toteutumista, 2) Vt:n esikuvien toteutumista, 3) Vt:n kätkettyjen, salattujen ennustusten ja kaksoisprofetioiden tulkitsemista. 
23.Jeesuksen syntymään yhdistetään tässä Jes 7:14:ssa oleva Immanuel-profetia. "Neitsyt", kreikaksi "parthenos", on Septuagintan käännös hepreankielisestä sanasta "ïalma". Käännöksen ovat suorittaneet kreikkaa puhuvat juutalaiset ja innoitettu kirjoittaja on sen tässä hyväksynyt."Immanuel" merkitsee 'Jumala meidän kanssamme'. Jeesus on Jumala, meidän keskellämme ja meitä varten. Mainittu profetia on lupaus siitä, että Jerusalem, Juuda ja Daavidin huone säilyvät, ei ainoastaan silloisen, kuningas Aahaksen päivinä olleen kriisin aikana, vaan siihen saakka, kunnes neitsyt synnyttää poikansa, kunnes Messias syntyy.


Kihlaus

Kihlaus oli muinoin ennen varsinaisia häitä annettu avioliittolupaus. Raamatun maissa oli tapana, että sulhanen maksoi morsiamestaan tietyn rahasumman, "morsiamenhinnan" (hepr. mÐhar), 1Moos. 34:125Moos. 22:29:n ja 2Moos. 22:16:n vertailu osoittaa summan olleen eräässä vaiheessa 50 hopeasekeliä. Rahaannettiin kihlauksen yhteydessä morsiamen isälle, joka käytti osan siitä morsiamen kapioihin. Mikäli sulhanen purki kihlauksen, hänelle ei palautettu ostosummaa; sitä vastoin hän sai kaksinkertaisesti takaisin, jos morsiamen isä oli syyllinen välirikkoon. - Tapana. oli, että sulhanen antoi myös morsiamelleen lahjoja. vrt. 1Moos. 24:53.
Jos joku toinen mies antautui sukupuolisuhteeseen kihlatun tytön kanssa, hänet kivitettiin kuoliaaksi - samoin tyttökin, ellei hän ollut ajoissa huutanut apua,5Moos. 22:23,24.

2Kor. 11:2:ssa Paavali sanoo kuvaannollisesti seurakuntaa Kristukselle kihlatuksi neitsyeksi, vrt. Ef. 5:31,32.



[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 1. Moos. 34:12]

12. Vaatikaa minulta kuinka suuri morsiamen hinta ja kuinka suuret antimet tahansa: minä annan, mitä te minulta vaaditte. Antakaa minulle vain se tyttö vaimoksi." 





[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 5. Moos. 22:29]

29. niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa. 




[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 2. Moos. 22:16-17]

16. Eri aiheita koskevia lakeja 
Jos joku viettelee neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja makaa hänet, maksakoon hänestä morsiamenhinnan ja ottakoon hänet vaimokseen. 
17. Jos isä kieltäytyy antamasta häntä hänelle, maksakoon mies rahassa morsiamenhinnan niinkuin neitsyestä. 




[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 1. Moos. 24:50-53]

50. Laaban ja Betuel vastasivat sanoen: "Herralta tämä on tullut; emme voi tässä asiassa puhua sinulle hyvää emmekä pahaa. 
51. Katso, siinä on Rebekka edessäsi, ota hänet ja mene. Tulkoon hän herrasi pojan vaimoksi, niinkuin Herra on sanonut." 
52. Kuultuaan heidän sanansa Aabrahamin palvelija kumartui maahan Herran eteen. 
53. Sitten palvelija otti esille hopea- ja kultakaluja sekä vaatteita ja antoi ne Rebekalle. Myöskin hänen veljelleen ja äidilleen hän antoi kallisarvoisia lahjoja. 




[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 5. Moos. 22:23-29]

23. Jos joku neitsyt on kihloissa miehen kanssa ja toinen tapaa hänet kaupungissa ja makaa hänen kanssaan, 
24. niin viekää molemmat sen kaupungin portille ja kivittäkää heidät kuoliaaksi, tyttö siksi, että hän ei huutanut apua kaupungissa, ja mies siksi, että hän teki väkivaltaa lähimmäisensä morsiamelle. Poista paha keskuudestasi. 
25. Mutta jos mies tapaa kihlatun tytön kedolla, käy häneen käsiksi ja makaa hänen kanssaan, niin mies, joka makasi hänen kanssaan, kuolkoon yksin
26. Mutta tytölle älä tee mitään, sillä tyttö ei ole tehnyt kuoleman rikosta; tässä on samanlainen tapaus, kuin jos mies karkaa toisen kimppuun ja tappaa hänet. 
27. Sillä hän tapasi hänet kedolla; kihlattu tyttö huusi, mutta hänellä ei ollut auttajaa. 
28. Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen kanssaan ja heidät siitä tavataan, 
29. niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa. 
(Raiskaus ei ole hyväksyttävä esiaviollinen suhde)



[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: 2. Kor. 11:2]

2. Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen. 




Häät

Raamatun ajan häihin kuului paljon juhlamenoja. Ne alkoivat hääpäivänä siten, että sulhanen, juhlanauha päässään, meni omaistensa ja ystäviensä kanssa juhlakulkueessa morsiamen kotiin noutamaan mielitiettynsä. Runsaskoristeiseen pukuun pukeutuneena ja morsiuskruunu päässään morsian seurasi sulhasta tämän kotiin. Seremonian uskonnollinen osa tapahtui sulhasen kotitalon pihalla. Rukoiltiin, luettiin kirjallinen avioliittosopimus ja lausuttiin siunaus. Kun morsiuspari oli juonut samasta viinimaljasta, julistettiin psalmin sanat: »Niin kuin nuolet sankarin kädessä, niin ovat nuoruudessa synnytetyt pojat», Ps. 127:4.
Varsinainen hääjuhla alkoi sitten juhla-aterialla, jota johti »yljän ystävä». Laululla ja musiikilla oli keskeinen sija suuressa ilojuhlassa. Lopuksi morsiamenvanhemmat tai morsiusneidot johtivat paksuun huntuun verhoutuneen morsiamen morsiuskammioon, jonne sulhanenkin kohta saapui ystäviensä saattamana.
Seuraavana aamuna juhla jatkui, ja sitä kesti viikosta kahteen viikkoon.
Raamatussa pelastusta ja taivaallista autuutta verrataan usein häihin, Matt. 22:1 ss., 25:2 ss. Seurakunta on morsian, ja Kristus on ylkä. Kristuksen paluuta edeltävä aika voidaan katsoa kihlausajaksi. Yhdistyminen tapahtuu, kun Herra on noutanut seurakuntansa. Silloin vietetään Karitsan häät, Ilm. 19:7-9.




Häät

Häämenojen johto ja järjestely oli "yljän ystävän" huolena ja hän toimi koko kihlausajan morsiamen ja sulhasen välisenä sanansaattajana, sillä näillä ei silloin ollut tilaisuutta tavata toisiaan. Jo kihlausaikana morsiamen uskottomuuden rangaistuksena oli kuolema, «5. Moos. 22:23», mutta sulhanen saattoi tyytyä myös erokirjaan, «Matt. 1:19». "Yljän ystävä" laati aviosopimuksen sekä suostumuksen morsiamen huomenlahjasta ja tämän sukulaisille annettavista lahjoista, vrt. «Joh. 3:29».
Ennen häitä morsian kylpee, «Hes. 23:40»«Ef. 5:26»; hääpuku on valkoinen, kullalla tai hopealla kirjailtu ja päässä on morsiuskruunu; lisäksi morsian hunnutetaan, jolloin usein tapahtuu petoksia, «1. Moos. 24:65»«1. Moos. 38:14»«1. Moos. 29:23». Sulhasella on juhlapäähine, «Jes. 61:10»«Laul. l. 3:11». Aluksi laulavat naiset morsiamen ja miehet sulhasen kodissa juhlalauluja soiton säestyksellä (Laul. l.). Puoliyön saapuessa, «Matt. 25:7»«1. Moos. 31:27»«Jer. 7:34»«Jer. 16:9», ylkä lähtee soihtuineen soittajien saattamana morsiustaloon, josta heitä kohtaamaan tulee vastaanottajia, «Matt. 25:6».
Juutalaisten häät vietetään avaralla pihalla, morsiuspari seisoo hääkatoksen alla «Ps. 19:5», rabbi rukoilee, luetaan aviosopimus, lausutaan siunaus ja lopuksi morsiuspari juo yhteisestä viinimaljasta, joka sen jälkeen rikotaan, ja seurue huutaa sanat «Ps. 127:4». Sen jälkeen seuraavia juhlamenoja ohjaa "yljän ystävä". Joko sulhasen tai hänen vanhempiensa talossa tarjotaan juhla-ateria, «Matt. 22:1-10»«Joh. 2:1»«Joh. 2:9», mutta jos hänen kotinsa on kaukana, morsiamen kodissa, «Matt. 25:1», joko heidän tai sulhasenkin kustannuksella, «1. Moos. 29:22»«Tuom. 14:10»«Tob. 8:19». Illalla morsiamen vanhemmat johtavat tämän morsiushuoneeseen, «1. Moos. 29:23»«Tuom. 15:1», ja sen jälkeen saapuu sulhanen joko näiden tai ystäviensä saattamana. Aamulla jatketaan juhlaa, jota kestää viikon tai kaksikin, «1. Moos. 29:27»«Tuom. 14:12»«Tob. 8:19». Vihkisormuksiakin lienee käytetty jo varhain, sillä sormus mainitaan uskollisuuden, «1. Moos. 41:42», ja omistamisen merkkinä, «Luuk. 15:22». Jumala on määrännyt aviopuolisot toisilleen, «Tuom. 14:4»«Sananl. 19:14».
Häistä ja avioliitosta puhutaan Raamatussa usein vertauskuvallisesti. Jeesus vertaa taivaan valtakuntaa hääpitoihin, «Matt. 25»«Luuk. 14». Hääkutsun hylkääminen loukkasi kutsujaa, «Matt. 22:3»«Matt. 22:9». Aviosuhde kuvaa Kristuksen ja seurakunnan läheistä yhteyttä, «Ef. 5:22». Uuden Jerusalemin vertauskuvana morsian kuvaa Jumalan valtakunnan täydellistä ihanuutta, «Ilm. 21:2». Autuaita ovat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle, «Ilm. 19:9».
Ks. myös <Pidot>.




Perhe.

Perhesiteet. Israelilaisen yhteiskunnan pienin perusyksikkö oli suurperhe, johon kuuluivat vanhemmat ja heidän naimisissa olevat poikansa perheineen sekä naimattomat lapsensa. Perheen pää oli isä. Arvossa seuraava oli vanhin poika. Isän hyveinä pidettiin valtaa, voimaa ja auktoriteettia, äidin taas uskollisuutta, nöyryyttä ja hellyyttä.
   Suurta perhettä pidettiin Jumalan siunauksena, 1 Moos. 24: 60Ps. 127: 3-5. Varsinkin poikien saaminen oli tärkeää, sillä perheen omaisuus säilyi heidän nimissään, samoin perheen "nimi". Paimentolais- ja talonpoikaisyhteiskunnassa lapset, etenkin pojat, merkitsivät työvoimaa ja vanhan päivän turvaa, mutta lisäksi ne kasvattivat sukua ja heimoa antaen näille voimaa ja arvovaltaa. Vaimon asema riippui paljolti poikalasten synnyttämisestä.
   Suurperheen piiriin laskettiin kuuluviksi myös palvelijat (ks. Orja) sekä joissakin tapauksissa "muukalaiset" (ks. tätä). Nuzin teksteistä tunnetaan tapauksia, joissa vävy asettui asumaan appensa luo. Vanhasta testamentista tunnettuja kotivävyjä ovat Jaakob ja Mooses, 1 Moos. 29: 192 Moos. 2: 213: 1. Verisiteet olivat niin lujat, että veljen oli huolehdittava perillisen hankkimisesta lapsettomana kuolleelle veljelleen. Jos veli oli murhattu, veljen tehtävänä oli toimittaa verikosto,2 Sam. 3: 2714: 11.
   Babylonialaiset olivat yksiavioisia, assyrialaiset, kanaanilaiset ja israelilaiset moniavioisia. Käytännössä kuitenkin useimmilla miehillä oli yksi vaimo samoin kuin nykyisin islamilaisissa maissa. Toinen vaimo otettiin tavallisesti mikäli ensimmäinen oli hedelmätön. Miestä ei milloinkaan pidetty hedelmättömänä. Vaimoja oli kohdeltava tasapuolisesti ja heillä olki keskenään yhtäläiset oikeudet, 5 Moos. 21: 15-17. Kuninkailla oli usein paljon vaimoja, joukossa naapurimaiden hallitsijoiden tyttäriä. Tämä oli Israelin kuningasaikana normaalina pidettyä, ystävyyssuhteita lujittavaa ulkopolitiikkaa, 1 Kun. 11: 1-3.
   Avioliiton solmiminen. Vanhasta testamentista ei käy ilmi, minkä ikäisinä israelilaiset solmivat avioliiton. Luultavasti oli tapana mennä naimisiin pian murrosiän jälkeen. Tähän voi päätyä mm. laskeskelemalla, missä iässä eräät kuninkaat menivät naimisiin. Jojakin oli 16:n ikäinen, Amon ja Josia vuotta vanhempia. Rabbiinisen laintulkinnan mukaan tyttöjen alin avioliittoikä oli 12, poikien 13 vuotta.
   Puolison valinta kuului vanhemmille. Pojan mieltä lienee yleensä kysytty, tytön harvemmin. Silti voi arvella ns. rakkausavioliittojen olleen melko yleisiä aivan kuten ne ovat arabimaissa nykyisin, vaikka vanhemmat tavallisesti puhuvatkin asiat selviksi.
  
   Rahalahjan antaminen lienee jo varhain ollut yleisin kihlaustapa. Uuden testamentin aikoina siitä jo oli tullut symbolinen: tavallisesti annettiin vain lantti. Sen sijasta voitiin antaa jokin muu lahja, keskiajalta alkaen sormus. Pakkosiirtolaisajan jälkeisessä Israelissa keskimääräinen kihlausaika oli vuoden pituinen. Morsian asui edelleen isänsä luona ja vaali neitsyyttään. Hasmonien aikana neitsyyden vaatimuksesta tingittiin.
   Ennen häitä sulhasen oli suoritettava morsiamenhinta apelleen. Morsianta ei kuitenkaan "myyty"; hinta oli osittain korvaus menetetystä työvoimasta, mutta ennen kaikkea se oli morsiamen taloudellisen turvan tae. Hinta riippui sosiaalisesta ja taloudellisesta asemasta samoin kuin Palestiinan arabeilla nykyisin. Osalla hinnasta hankittiin morsiamen kapiot, osalla muuta irtainta omaisuutta, joka jäi hänen henkilökohtaiseksi omaisuudekseen. Tällaisia ovat nykyisin useimmiten arabinaisten monet kultaiset rannerenkaat.
   Morsiamenhinnalla hankittu omaisuus oli avioliiton aikana miehen hallinnassa, mutta vaimo säilytti siihen yksinomistusoikeuden. Mikäli mies erotti hänet tai hän jäi leskeksi, hänen oli saatava tämä omaisuus haltuunsa. Morsiamenhinta (môhar) mainitaan Vanhassa testamentissa kolmesti, 1 Moos. 34: 122 Moos. 22: 16 ja 1 Sam. 18: 25. Jaakob suoritti sen työllä, 1 Moos. 29: 15-30, Otniel ja Daavid urotöillä, Tuom. 1: 121 Sam. 18: 25-27.
   Morsiamenhinnan lisäksi sulhasella oli tapana antaa kiitollisuuden osoitukseksi häälahjoja morsiamelle ja tämän vanhemmille, 1 Moos. 24: 5334: 12. Häälahjat eivät siis kuuluneet aviosopimuksen piiriin. Toisaalta morsiamen isä antoi tyttärelleen myötäjäislahjoja. Babyloniassa tämä oli jo varhainen käytäntö, kuten ilmenee Hammurapin laista. Israelissa se tuskin oli yleinen vielä kuningasaikana. Farao antoi tyttärelleen myötäjäisiksi Geserin kaupungin, 1 Kun. 9: 16. Rebekka, Lea ja Raakel saivat myötäjäisiksi orjattaren, 1 Moos. 24: 5929: 2429: 29. Kuningasajan jälkeen tapa yleistyi, ja Uuden testamentin aikana oli tapana sopia myötäjäisten määrästä jo aviosopimusta tehtäessä ja merkitä se kirjalliseen sopimukseen.
   Häät. Avioliiton solmimiseen ei liittynyt uskonnollisia menoja. Ei tiedetä, vaadittiinko Israelissa kirjallinen aviosopimus vai riittikö suullinen. Babyloniassa jo Hammurapin laki 1700-luvun alkupuolella eKr. määräsi tehtäväksi kirjallisen sopimuksen. Juutalaisten vastaavasta käytännöstä on saatu todistuskappaleita 400-luvulta eKr. Elefantinen (Niilin saari Assuanin luona) juutalaissiirtokunnan kaivauksissa on löytynyt papyruksia, joissa on sopimuksen kaava: "Hän on minun vaimoni ja minä olen hänen miehensä tänään ja aina". Tämä oli varmaankin yleinen kaava jo kuningasaikana. Hoosean kirjassa on näet aivan vastaava erokirjan kaava,Hoos. 1: 9-2: 1. Vanhemmat ja ystävät siunasivat nuoren parin, 1 Moos. 24: 60Ruut 4: 11.
   Häät olivat suuri ilon juhla, Jer. 7: 3416: 925: 10. Ne alkoivat kummankin nuoren kodeissa, joihin heidän sukulaisensa ja ystävänsä olivat illan hämärtyessä kokoontuneet laulamaan ja tanssimaan. Iltamyöhällä sulhanen lähti kruunupäisenä "Salomona" noutamaan morsianta, Laul.l. 3: 11Jes. 61: 10. Ikätoverit seurasivat häntä laulaen, Tuom. 14: 111 Makk. 9: 39. Juhla-asuun puettu morsian riensi häntä vastaan ystävättäriensä saattamana, Matt. 25: 1-13Luuk. 12: 36Ps. 45: 14s., Jes. 61: 10; (ks. Laulujen laulu).
   Tuotuaan morsiamen kotiinsa sulhanen vei hänet hääkammioon. Tähän asti morsian oli hunnutettuna, mikä voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä, 1 Moos. 29: 23-25;Laul.l. 4: 16: 7Hääyön jälkeen morsiamen vanhemmat panivat talteen "neitsyyden merkin", verisen lakanan, jota voitiin käyttää todistuskappaleena, mikäli morsiamen neitsyyttä myöhemmin epäiltiin, 5 Moos. 22: 13-21. Hääjuhlat kestivät tavallisesti viikon, 1 Moos. 29: 27s., Tuom. 14: 12.
   Seitsenpäiväisen juhlan aikana morsiusparilla oli kunniapaikka kankaasta tehdyn koristeellisen katoksen alla. Pakkosiirtolaisajan jälkeen tuli tavaksi kantaa hääkatosta morsiamen yllä hänen siirtyessään sulhasen kotiin. Tästä kehittyi edelleen se juutalaisten nykyisinkin käyttämä tapa, että morsiuspari ulkona suoritettavan vihkitoimituksen aikana seisoo hääkatoksen alla. Menojen aluksi rabbi rukoilee, sitten luetaan aviosopimus ja lausutaan siunaus. Lopuksi morsiuspari juo yhteisestä viinimaljasta, joka sen jälkeen rikotaan.
   Nuorta aviomiestä ei deuteronomisen lain mukaan saa lähettää sotaan eikä kutsua muuhunkaan palvelukseen, vaan "hän saa vuoden ajan olla vapaa ja pysyä kotona vaimonsa ilona", 5 Moos. 24: 5; vrt. myös 20: 5-7.

Jeesus sanoi

[Kirkkoraamattu 1933/38 otsikoilla: Matt. 5:17-20]

17. Jeesus ja laki 
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. 
18. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. 
19. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. 
20. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.